• Sukupuoli vaikuttaa yläkoululaisten unelmiin – selvitys nuorten unelmista

    Sukupuoli vaikuttaa yläkoululaisten unelmiin – selvitys nuorten unelmista

    Nuorten unelmat 2024 -selvityksestä käy ilmi, että peräti 73 % yläkoululaisista pitää unelmointia tärkeänä. Unelmansa uskoo saavuttavansa 63 % vastanneista. Unelmointia pidetään tärkeänä riippumatta siitä, uskotaanko unelmien saavuttamiseen.   ”On ilahduttava huomata, että näin moni nuorista edelleen uskoo unelmiinsa, vaikka viime aikojen tapahtumat ovat koetelleet vahvasti nuoria ja heidän tulevaisuudennäkymiään”, sanoo Lasten ja nuorten säätiön…

  • Johannes "Hatsolo" Hattuselle breikkaaminen tarkoittaa hyvää meininkiä ja yhdessä tekemistä

    Johannes ”Hatsolo” Hattuselle breikkaaminen tarkoittaa hyvää meininkiä ja yhdessä tekemistä

    “Ei se Suosikin lehtijutusta vielä auennut mitä se oli, mutta se herätti mielenkiinnon, että tommonen tanssiminen vois olla aika mageeta.”  Elettiin 1990-luvun loppua, kun Johannes “Hatsolo” Hattunen luki breikistä ensimmäisen kerran. Samoihin aikoihin hip hop -kulttuuri sai Suomessa nostetta ja breikkareita alkoi näkyä myös jyväskyläläisissä discoissa. Hatsolo seurasi menoa kiinnostuneena etäältä, kunnes kokeili breikkaamista haparoiden huoneessaan ja…

  • Kevätjuhlapuhe: Unelmia kohti

    Kevätjuhlapuhe: Unelmia kohti

    Hyvä nuori, nyt valmistuva tai syksyllä koulutyötäsi jatkava.   On tapana sanoa, että kevät on toivoa täynnä. Kouluvuoden loppumiseen liittyy aina erityinen tunnelma, kun häämöttävä kesäloma on jo nurkan takana. Loppuvaan kouluvuoteen liittyy paljon ajatuksia ja muistoja samalla, kun katse alkaa jo siirtyä tulevaan.   Olemme kuluneen kouluvuoden aikana tavoittaneet Dreams-kouluvierailujen kautta kymmeniätuhansia nuoria ympäri Suomen. Olemme…

  • Dreams-vierailu lisää merkityksellisiä kohtaamisia koulun arjessa

    Dreams-vierailu lisää merkityksellisiä kohtaamisia koulun arjessa

    Viimein on koittanut pitkään odottamani hetki: uusien Dreams-lähettiläiden kouluvierailut alkavat! Erotuomari Mohammad Al-Emaran matkassa pääsen ensin Helsingin matematiikkalukioon Maunulaan ja sen jälkeen artisti Rosa Costen kanssa Ounasvaaran peruskouluun Rovaniemelle. Minua hieman jännittää, sillä toivon kovasti, että aloittavat lähettiläät innostuvat ja nauttivat roolistaan Dreams-lähettiläänä.   “On kiva päästä aloittamaan tämä matka kotipaikkakunnalta. Olen jo kovasti odottanut ensimmäistä…

  • Uudet Dreams-lähettiläät Hassan Maikal, Mohammad Al-Emara ja Rosa Coste kannustavat nuoria unelmoimaan

    Uudet Dreams-lähettiläät Hassan Maikal, Mohammad Al-Emara ja Rosa Coste kannustavat nuoria unelmoimaan

    Dreams-vierailuilla yleisön tuntemat Dreams-lähettiläät vierailevat yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa kannustamassa nuoria unelmoimaan, innostumaan ja olemaan uteliaita. Vierailulla lähettiläät kohtaavat nuoret omana itsenään ilman kulisseja ja jakavat oman kasvutarinansa kipukohtineen. Kasvutarinan kuuleminen lisää empatiaa ja avaa uusia näkymiä siihen, millaisilla eri tavoilla elämää voi elää.  Dreams-lähettiläiden joukko kasvaa kolmella, kun tänä keväänä kouluvierailuilla nähdään laulaja-lauluntekijä…

  • Dreams-kouluvierailut kasvattavat toivoa

    Dreams-kouluvierailut kasvattavat toivoa

    Kirpsakkana pakkasaamuna lumi narskuu Helsingin Alppilassa Åshöjdenin koulun pihalla. Nuorten keskuudesta kuuluu iloista puheensorinaa, kun he saapuvat kouluun. Näyttää siltä, että kouluun on maanantaiaamunakin kiva tulla.  Tämä kouluviikko alkaa tavallisesta poiketen: Lasten ja nuorten säätiön Dreams-lähettiläs Robson Lindberg on tullut jo aamutuimaan koululle jakaakseen oman kasvutarinansa ja kannustaakseen nuoria unelmoimaan.   Nuoret saapuvat tilaan siistissä jonossa…

  • Dreams ja Pohjola Vakuutus liputtavat unelmoinnin puolesta

    Dreams ja Pohjola Vakuutus liputtavat unelmoinnin puolesta

    Lasten ja nuorten säätiön Dreams-ohjelmassa yleisön tuntemat Dreams-lähettiläät vierailevat kymmenissä kouluissa kannustamassa nuoria unelmoimaan, innostumaan ja olemaan uteliaita.   ”Oma nuoruuteni oli vaikea ja koin, että minuun kohdistui paljon paineita ja kritiikkiä. Olisin tuolloin kaivannut, että joku olisi nähnyt vahvuuteni ja kannustanut eteenpäin. Dreams-vierailuilla haluan muistuttaa nuoria siitä, että heillä on valta päättää millaiseksi ihmisiksi he…

  • Kannustimme Nokian kanssa nuoria ottamaan konkreettisia askeleita kohti unelmiaan

    Kannustimme Nokian kanssa nuoria ottamaan konkreettisia askeleita kohti unelmiaan

    Miksi? Tutkimukset ovat osoittaneet, että suomalaisten nuorten luottamus omaan ja kotimaansa tulevaisuuteen on laskenut. Nokian ja Lasten ja nuorten säätiön tavoitteena oli palauttaa nuorten usko tulevaisuuteen.   Mitä teimme? Dreams-ohjelma oli jatkoa vuonna 2003 alkaneelle Zest-ohjelmalle, jonka tarkoituksena oli auttaa nuoria tunnistamaan vahvuutensa ja innostaa heitä kehittämään lahjojaan ja luovuuttaan. Dreams-ohjelmassa tunnetut suomalaiset eli dreamsterit kiersivät yläkouluja ja kannustivat nuoria unelmoimaan ja…

  • Meillä on unelmia – annetaan niiden näkyä ja kuulua

    Meillä on unelmia – annetaan niiden näkyä ja kuulua

    Tiistaina 18.9.2018 dreamsteri, Tommy Lindgren, vieraili tunnin ajan Alavuden yläkoulussa puhumassa unelmista, lahjakkuudesta ja tulevaisuudesta. Lasten ja nuorten säätiön Dreamsin tavoitteena on levittää sanomaa unelmista. Lindgrenin mielestä me kaikki olemme lahjakkaita. Myös englannin kielessä on sana talented – lahjakas. Sanalla talent on monta merkitystä, mutta yksi niistä tarkoittaa suuntaa. Oman suunnan, lahjakkuuksiemme löytämiseksi meidän on kokeiltava ja koeteltava kykyjämme. Minä itse olen samaa…

  • Nuorisofestivaali Unelmafoorumi kokosi yhteen nuoret, yritykset ja yhteiskunnalliset toimijat

    Nuorisofestivaali Unelmafoorumi kokosi yhteen nuoret, yritykset ja yhteiskunnalliset toimijat

    Miksi? Dreams-kouluvuosi huipentui Unelmafoorumiin kolmen vuoden ajan. Lukuvuoden aikana dreamsterit kiersivät yläkouluissa ympäri Suomen ja kannustivat nuoria toteuttamaan unelmiaan. Toteutimme Dreams-ohjelman yhteistyössä Nokian kanssa, ja sen tavoitteena oli palauttaa nuorten heikentynyt usko tulevaisuuteen. Mitä teimme? Järjestimme Nokian kampusalueella Espoossa festivaalin, joka kokosi yhteen kouluissa vuoden aikana vierailleet dreamsterit ja sadat nuoret ja kymmenet opettajat, yritykset ja yhteiskunnalliset toimijat. Unelmafoorumi muodostui avajaisjuhlasta sekä erilaisista aktiviteeteista…

  • Krista Kosonen: Jokainen nuori on täynnä unelmia ja voimavaroja

    Krista Kosonen: Jokainen nuori on täynnä unelmia ja voimavaroja

    Olen työskennellyt Lasten ja nuorten säätiön dreamsterina neljän vuoden ajan ja kiertänyt ympäri Suomen yläkouluissa puhumassa siitä, miten olen päätynyt unelma-ammattiini näyttelijäksi. Näiden vuosien aikana olen vieraillut ainakin sadassa koulussa ja kohdannut tuhat täynnä unelmia ja voimavaroja olevaa nuorta.  Vaikka olen ammattiesiintyjä, joka ikinen kerta kun astun nuorten eteen minua jännittää. Aluksi epäröin sitä, onko minulla heille mitään sanottavaa…