Amiksessa opiskeleva nuori rakentaa tulevaisuutta

19.05.2026

Tulevaisuususko ei synny valmiista vastauksista, se rakentuu yhdessä pohtimalla ja kuvittelemalla. Projektipäällikkö Heidi Enbacka summaa kokemuksiaan, kun Lasten ja nuorten säätiö kokeili uutta Ammatillinen Tulevaisuuskoulu -oppimateriaalia sähköalan opiskelijoiden kanssa Mäntsälässä.
EU:n logo ja teksti: Euroopan unionin osarahoittama

Olen kevään aikana päässyt vierailemaan ammattiin opiskelevien nuorten luona Mäntsälässä yhdessä kollegani kanssa. Viiden työpajakerran aikana olemme käsitelleet sähköalan opiskelijoiden kanssa tulevaisuutta ja ekologisesti kestävää työelämää uuden Ammatillinen Tulevaisuuskoulu -oppimateriaalin avulla.

Oppimateriaalin keskiössä on tulevaisuuslukutaito. Tulevaisuuslukutaidon avulla opiskelijoiden on mahdollista kuvitella erilaisia tulevaisuuksia ja luoda omia visioitaan siitä, millaista kestävää tulevaisuutta he haluaisivat omassa ammatissaan toteuttaa.

Vihreä siirtymä vaatii yhdessä tekemistä

Ammattiin opiskeltaessa keskitytään usein omaan suoritukseen, mutta tulevaisuuslukutaidossa korostuu erityisesti yhdessä tekeminen. Työpajoihin osallistuneet nuoret kokivat, että tulevaisuustyöskentely oli kivaa vaihtelua muuhun opiskeluun ja että erityisesti ryhmätyöt innostivat.

Sähköalalla ekologisesti kestävät ratkaisut, kuten aurinko- ja tuulienergia, ovat keskiössä ja siksi aiheet olivat opiskelijoille osin tuttuja. Työpajat vahvistivat opiskelijoiden näkemystä siitä, että työelämässä kestävyys ei ole enää erillinen lisä, vaan olennainen osa ammattitaitoa.

Tätä viestiä vahvisti myös Mäntsälässä vesihuollosta ja sähkönsiirrosta huolehtivan Nivos Oy:n myynti- ja kehitysjohtaja Iikka Laurikaisen vierailu työpajaan. Opiskelijoilta saadun palautteen mukaan yritysvierailijan puheenvuoro oli yksi antoisimmista osioista.

Työpajakertojen aikana heräteltiin mielikuvitusta ja tutkittiin sähköalaa kestävyysilmiöiden kautta. Opiskelijat pääsivät esimerkiksi tekemään tulevaisuuslasit, kuvittelemaan tulevaisuuden yrityksiä sekä pohtimaan uusia ammattinimikkeitä ja tulevaisuuden työpäivää. Tehtävissä näkyivät vahvasti opiskelijoiden omat kiinnostuksen kohteet, kuten kulkuneuvojen äänentoisto ja valaistusratkaisut. Ne yhdistyvät luontevasti omaan ammattiin.

Oppimateriaali voi olla alkusysäys muutokselle

Palautteiden ja keskusteluiden myötä minulle on syntynyt kuva siitä, mihin Ammatillinen Tulevaisuuskoulu oppimateriaalina pystyy. Nuori lähtee työpajasta luottavaisempana omaan tulevaisuuteensa ja tuntee vahvemmin voivansa vaikuttaa siihen.

Kun hankkeen aikana mittaamme nuorten työpajakokemuksia, mittaamme samalla heidän luottamustaan aikuisiin. Työpajoihin osallistuneista 95 % koki, että heidän äänensä pääsi kuuluviin tulevaisuuskeskustelussa ja kaikki kokivat, että pystyivät osallistumaan omana itsenään.

Tällaiset kokemukset eivät kuitenkaan synny pelkästään oppimateriaalin sisällöstä ja tehtävistä. Se syntyy ohjaajien arjen valinnoista, siitä, miten kysymyksiin vastataan, miten tilaa annetaan ja miten epävarmaa puhetta kuunnellaan loppuun. Tulevaisuusajattelu ei tarkoita oikeita ja valmiita vastauksia, vaan yhdessä pohtimista ja kuvittelua.

Tulevaisuususkon vahvistamiseksi olisi tärkeää löytää paikkoja toteuttaa kestäviä tulevaisuusvisioita. Toiveikkuudella on arvoa juuri silloin, kun siihen liittyy tieto siitä, mitä toivottuja muutoksia kohti voi myö käytännössä kulkea. Opiskelijat saavat ammattikoulussa työelämäkokemuksia, ja peräänkuulutan, että aikuiset kuuntelevat ja mahdollistavat nuorten toimijuuden kestävien ideoiden suhteen.

Työpajojen päätteeksi söimme pizzaa ja pohdimme opiskelijoiden tekemiä runoja tulevaisuudesta. Itse pohdin sitä, miten mahtavaa oli olla mukana kun kaksikymmentä nuorta seisoo koulun pihalla ja huutaa ääneen itse kirjoittamiaan tulevaisuusrunoja. Runo ja sen esittäminen ovat hieno tapa lausua ääneen tulevaisuuteen liittyviä unelmia, mikä voi olla jännittävää, mutta myös hauskaa. Amiksessa opiskeleva nuori ei opiskele vain itseään varten, vaan on mukana rakentamassa tulevaisuutta, jossa työtä tehdään vastuullisemmin ja hauskemmin.

”Tulevaisuusajattelu ei tarkoita oikeita ja valmiita vastauksia, vaan yhdessä pohtimista ja kuvittelua.”

Ammatillinen Tulevaisuuskoulu auttaa opiskelijoita hahmottamaan muuttuvaa työelämää, vahvistamaan tulevaisuusajattelua ja näkemään itsensä kestävän tulevaisuuden tekijöinä. Maksuton materiaali sisältää opettajan ohjeet ja viisi oppituntikokonaisuutta. Tulevaisuuskoulu on mukana Taitaja2026-tapahtumassa Tuusulassa.

Artikkelin kuva: kuvituskuva, kuvaaja Annukka Pakarinen.

EU:n logo ja teksti: Euroopan unionin osarahoittama

Lue lisää

Oppiminen vaatii uskoa tulevaisuuteen
Ilman uskoa tulevaisuuteen nuorten on vaikea löytää motivaatiota ja syitä ponnistella, kirjoittaa toimitusjohtaja Olli Alanen.
Vieraskynä: Nuoret uskovat itseensä, mutta eivät meihin aikuisiin
Kun nuorten tulevaisuususko horjuu maailman tilan takia, meillä aikuisilla on mahdollisuus ja velvollisuus vaikuttaa, kirjoittaa kolumnissaan kouluttajapsykoterapeutti ja tieto- ja lastenkirjailija Maaret Kallio.
Virtuaaligalleria antaa tilaa nuorten taiteelle
Virtuaaligallerian teokset käsittelevät nuorille tärkeitä teemoja, kuten rauhaa, tulevaisuutta ja arjen kokemuksia.