Artikkelit ja julkaisut

Kati Ihamäen silmät avautuivat Nicaraguan reissulla – ”Me kaikki tarvitsemme jossain vaiheessa elämäämme toisten ihmisten apua”

Tulevaisuudessa yritysvastuullisuuden teemoista korostuvat muun muassa luonnon monimuotoisuuden häviäminen, vesivarantojen käyttö ja tekoälyn eettiset pelisäännöt.  Näin arvioi Kati Ihamäki, OP:n brändistä ja yritysvastuullisuudesta vastaava johtaja ja Lasten ja nuorten säätiön hallituksen jäsen.  Ihamäki tajusi, että haluaa opiskella ja tehdä työkseen jotakin itselleen merkityksellistä. ”Uusista keksinnöistä syntyy uusia vastuullisuuskysymyksiä. Samalla vanhat kysymykset eivät häviä mihinkään. Esimerkiksi ihmisoikeusasiat ovat nousseet viime vuosina entistä […]

Luokanopettajakoulutus antoi Mikko-Pekka Hanskille kuuntelemisen supervoiman – ”Olen tehnyt työtäni isoäitejä varten”

Mikko-Pekka Hanski opiskeli aikanaan luokanopettajaksi. Valmistumisensa jälkeen hän ei ole työskennellyt päivääkään luokanopettajana, vaan yrittäjyys vei hänet mennessään.  Luokanopettajakoulutus antoi silti Hanskille erään supervoiman: taidon kuunnella ihmisiä ja seurata heidän oppimistaan. Tätä taitoa hän on hyödyntänyt myös perustaessaan yrityksille ja yhteisöille digitaalisia palveluita rakentavaa palvelumuotoilutoimisto Ideania. Teknologia-alalla on tärkeää ymmärtää, millä eri tavoin ihmiset oppivat.  ”Tekniikkaa keksitään, jotta […]

Cecilia Adolfsson rekrytoi vuosittain kymmeniä nuoria viestintäalalle – ”Kielitaito ja eri kulttuurien ymmärrys on rikkaus”

On lyhytnäköistä ajatella, että työelämässä pärjää pelkällä suomen ja englannin kielellä, Cecilia Adolfsson sanoo. Hän haluaa kannustaa nuoria ymmärtämään kielitaidon ja eri kulttuurien ymmärtämisen tärkeyden. ”Vaikka ruotsi ei koulussa kiinnostaisi, se on pohjoismaissa bisnesmaailmassa olennainen kieli. Monen yhtiön pohjoismaiset konttorit ovat Tukholmassa.” Kielitaito on rikkaus siinä, missä kaikki muukin monimuotoisuus.  Adolfsson on viestintätoimisto Milttonin hr- ja hallintojohtaja ja Lasten ja nuorten säätiön […]

Sanna Ryynäsellä on hengen palo yhteiskunnan muuttamiseen – ”Ei ole väistämätöntä, että jotkut elävät surkeissa oloissa ja jotkut syövät hopeatarjottimilta suklaakonvehteja”

Kaikissa ympäristöissä on omat hiljaisuuden kulttuurinsa, myös Suomessa, sanoo Lasten ja nuorten säätiön hallituksen jäsen, yliopistonlehtori ja tutkija Sanna Ryynänen. Hän ottaa esimerkiksi lapset, jotka jäävät koulun ja kodin pääasiallisen keskusteluyhteyden eli Wilma-järjestelmän ulkopuolelle. ”Helposti unohtuu, että meillä on paljon koulua käyviä lapsia, joiden vanhemmat eivät osaa suomea tai edes ymmärrä täysin Wilman toimintaa, eikä heille […]

Taiteen erityisopetus on lähtökohtaisesti uutta tietoa luovaa ja kehittävää

Opetuksen yhtäkkinen siirtyminen etäyhteyteen aiheutti opiskelijoissa tunteita helpotuksesta ahdistukseen ja kaipauksesta voimaantumiseen. Tanssinopiskelija Iines kertoo, että poikkeusaikana hän on joutunut olemaan päättäväisempi ja ottamaan enemmän vastuuta oman arkensa toimivuudesta. Toisaalta hän on saanut enemmän vapautta opiskella juuri silloin kun haluaa, oman luonnollisen rytminsä mukaisesti.   Iines kertoo löytäneensä kevään aikana uusia voimavaroja. Kotona opiskelussa on ollut monen mielestä […]

Työharjoittelu kokonaan etänä tuntui uhkakuvalta, mutta Lasten ja nuorten säätiö toteutti etäperehdytyksen tavalla, jota muutkin voisivat lainata

”Kun hallitus maaliskuussa julisti poikkeustilan, oli jo selvää, että tulisin aloittamaan elämäni ensimmäisen viestintäharjoittelun etänä. Olin harmissani asiasta, koska olin odottanut harjoittelua kovasti. Suuri osa harmistani karisi pois, kun pääsin aloittamaan säätiöllä. Sain vahvan tunteen siitä, että ammattitaitoani arvostettiin. Työkaverit kysyivät usein spesifejä kysymyksiä liittyen aiempaan koulutukseeni ja työkokemukseeni toimittajana. Osallistuin kirjoittajakoulutuksen pitämiseen, mikä loi […]

Verkkotyöpajatkin voivat koskettaa ja liikuttaa

Miten saada aikaiseksi hyväksyvää katsetta, kosketusta ja läheisyyttä vastaava vaikutus ilman yhdessäoloa? Huuma-toimintamme ydinajatuksena on vahvistaa nuorten uskoa itseensä ja mahdollisuuksiinsa liikeilmaisun keinoin. Tanssityöpajoissa tuemme nuoria ymmärtämään ja hyväksymään itsensä sellaisina kuin ovat, kokeilemaan rohkeasti uudenlaisia asioita, harjoittelemaan yhteistyötaitoja erilaisten ihmisten kanssa, sekä tuomaan esille omaa ääntänsä. Sanomattakin on selvää, että fyysiseen kohtaamiseen ja liikkumiseen […]

Järjestimme koronakevään päätteeksi K-Ryhmän, Pohjola Vakuutuksen ja Sanoman kanssa maailman suurimman kevätjuhlan

Miksi? Koronakriisi koetteli Suomea ja koko maailmaa keväällä 2020. Lasten ja nuorten säätiö teettämän 10 kysymystä koronatilanteesta -selvityksen mukaan nuoret harmittelivat sitä, että kaikki kivat asiat peruttiin koronan takia. Samaan aikaan opettajat joutuivat tekemään digiloikan vain muutamassa viikossa. Halusimme tarjota nuorille unohtumattomat koulun päättäjäiset ja opettajille mahdollisuuden tuoda nuorensa valmiiksi suunniteltuun kevätjuhlaan.  Mitä teimme? Järjestimme maailman suurimman kevätjuhlan, Kevätjuhlaliven, yhdessä […]

Miten läsnäoloon perustuva toiminta kääntyy digitaaliseksi?

Muun muassa tällaisia otsikoita olemme saaneet viime viikkojen aikana lukea mediasta. Koronavirusepidemia muutti tavallisena pitämäämme arkielämää rajusti. Perheissä koulu- ja työtehtävänsä kotoa käsin tekevät niin vanhemmat kuin lapsetkin. Myös me Lasten ja nuorten säätiössä olemme olleet etäyhteyksien varassa pian toista kuukautta. Valtaosa toiminnastamme perustuu toiminnallisiin työpajoihin, joissa läsnäolo ja nuorten kanssa yhdessä tekeminen ovat keskiössä. […]

Myytti nuorten halusta maata Pattayalla ja tienata Instagram-julkkiksina ei pidä paikkansa

90 prosenttia nuorista toivoo omien arvojensa mukaista työtä, selvisi viime viikolla julkaistusta Nuorisobarometrista. Nykyään todetaan usein, että myytti työtä vieroksuvista nuorista olisi jo historiaa. En ole samaa mieltä. Harhakäsitys siitä, että nuoret haluavat vain maata Thaimaan Pattayan rannalla ja olla Instagram-julkkiksia, pulpahtelee edelleen säännöllisesti keskusteluun. On nuoria halventavaa ajatella, että he eivät haluaisi töihin. Aikuisina […]

Kun koronaepidemia tekee kaikesta epävarmaa, improvisaatiotaidot ovat kullanarvoisia

Koronaepidemia on muuttanut meidän kaikkien arkea ja antanut meille maistiaisen epävarmuudesta, joka monissa maailman kolkissa on lähes jokapäiväistä. Olemme yllättäen tilanteessa, johon emme ole varautuneet. Tilanne saattaa aiheuttaa turhautumista, pelkoa, suuttumusta, kapinointia tai turvattomuutta. Suunnitelmamme ovat pilalla. Kyse on kuitenkin siitä, että olosuhteet ovat muuttuneet ja suunnitelmienkin täytyy muuttua.  Tulevaisuuden maailmassa korostuvat luovuus ja kyky […]

Hyviä uutisia nuorten lukemisesta

“Uudet Pisa-tulokset paljastavat lukuinnon syöksyn”, “Pojista valtaosa lukee vain jos on pakko” kirkuivat otsikot viime vuoden lopussa, kun uusimmat Pisa-testien tulokset julkaistiin. Ja ovathan tulokset huolestuttavia: 60 prosenttia pojista kertoo lukevansa vain jos on pakko, oppilaiden väliset erot ovat kasvaneet ja heikkojen lukijoiden määrä on nyt 14 prosenttia eli määrä on kasvanut edellisestä mittauksesta. Tutkijoiden […]

Tommi Langen: “Itseilmaisu on aina hyvä asia, keinolla ei ole väliä”

“Biisin tekeminen oli hyvä katsaus nuorten maailmaan, joka on täysin erilainen kuin itselläni aikoinaan. Itse kasvoin 90-luvun laman jälkihöyryissä. Se teollinen yhteiskunta johon minua valmistettiin, ei ole enää olemassa. Itsenäisyys ja omat valinnat ovat entistä tärkeämpiä, monet nuorison esikuvista kannustavat omavaraisuuteen, joka on pelkästään hyvä asia. Suurin muutos omaan nuoruuteeni on sosiaalinen media ja sen […]

Sä pärjäät paremmin elämässä hyvällä lukutaidolla!

Mitä työpajoissa tehtiin?  Me mietimme rap-työpajoissa lukutaidon merkitystä ja köyhyyttä eri maissa. Puhuimme YK:n kestävän kehityksen Agenda2030-tavoitteista ja siitä, miten jokainen voi vaikuttaa tavoitteiden toteutumiseen. Jos kaikilla olisi mahdollisuus käydä koulua ja oppia lukemaan, niin maailmassa olisi vähemmän köyhyyttä. Näistä teemoista kirjoitimme yhdessä oman rap-biisin. Osallistuminen rap-työpajaan oli hieno kokemus.  Lasten ja nuorten säätiön dreamsteri Seksikäs-Suklaa vieraili työpajassa kannustamassa meitä biisin kirjoittamisessa […]

Nuorisobarometrista, koronasta ja tulevaisuudesta

Aamut kotona sujuvat jo omalla oudolla rytmillään, ja samalla kun tutkijat lausuvat ruudulla painavia sanoja, istuu ruokapöydän toisella puolen kuusivuotias, kaurapuurokulhonsa takana ja kyselee ääneen tärkeitä kysymyksiä: ”Mitä se sano? Mitkä markkinat? Myydäänkö siellä niitä pitkiä lakuja? Mitä äiti työ on?” Nuorisobarometrin julkistamistilaisuus on yhtä hektinen näissä oloissa, kuin mikä tahansa muukin verkkovälitteinen tapahtuma. Sanoja […]

Tuore Nuorisobarometri pureutuu työhön ja yrittäjyyteen – nuorille työn merkitys ei liity vain palkkaan

Nuorisobarometri on laaja kokonaisuus, joka kaikkien yhteiskunnan kehityksestä kiinnostuneiden kannattaa lukea läpi. Lotta Haikkola ja Sami Myllyniemi ovat tehneet loistavaa työtä laajan tilastoaineiston keräämisessä ja sen analysoimisessa. Barometrista löytyy myös monta kiinnostavaa tieteellistä artikkelia. Pureudumme tässä kirjoituksessa Vuoden 2019 Hyvää työtä! -nimisessä barometrissa olevaan työn tulevaisuuteen liittyvään tilastoaineistoon. Työ muuttuu, entä nuorten asenne työhön? Tehdään heti alkuun pari asiaa selväksi: nuoret arvostavat työtä […]

Etäkoulutilanne on epävarma ja stressaa nuoria – myös medialukutaitoa tarvitaan koronan aikaan: ”Olen miettinyt, onko tämä totta vai ei”

Vantaalaisen Lehtikuusen koulun 8D-luokan oppilaat kuvaavat etäkoulutilannetta epävarmaksi ja väsyttäväksi. Iina Sormunen, Ilkka Miinalainen, Tara Kuusisto ja Esther Niang kertovat, että etätyöskentely vaikeuttaa unirytmiä huomattavasti ja tehtävien määrä stressaa. Suomi sulki koulut 18. maaliskuuta, joten etäkoulutilanne on ollut nyt kuukauden päällä.  ”Tehtäviä on tosi paljon ja menee yliaikaa. Joskus lopetan vasta seitsemältä illalla, koska olen vasta silloin tehnyt kaikki tehtävät”, Niang sanoo.  Osa haastatelluista oppilaista […]

Nuorten tulevaisuususko vahvistuu tulevaisuuskasvatuksella

Nuorten tulevaisuuteen kohdistuvat huolet ovat viime vuosina liittyneet erityisesti ilmastonmuutokseen, finanssikriisin jälkimainingeissa heiluneeseen globaaliin talousjärjestelmään ja epävarmaan, alati muuttuvaan työelämään. Nyt jylläävä koronapandemia synkentää entisestään nuorten tulevaisuusnäkymiä eikä ihme, sillä kukaan ei osaa sanoa mitään varmaa kriisin kestosta tai sen seurauksista. Samaan aikaan kriisi vaikuttaa ainakin meidän länsimaisten ihmisten elämään enemmän kuin mikään muu kriisi […]

Seksikäs-Suklaa: ”Nuorten sanoitukset saivat miettimään, mitä he joutuvat käymään läpi”

”Minulle lukeminen ja kirjoittaminen ovat terapiaa, tapa kertoa miltä minusta tuntuu. Luen esimerkiksi riimejä ja nautin siitä, kun sanavarastoni karttuu”, kertoo räppäri-tubettaja Seksikäs-Suklaa, oikealta nimeltään Luyeye Konssi. Hän on kiertänyt syksystä 2019 lähtien yläkouluissa Sanoita parempi maailma -työpajoissamme. Yhdessä hänen ja rap-artisti Rauhatädin kanssa nuoret ovat kirjoittaneet biisejä muun muassa lukutaidosta ja tasa-arvosta. Valmiit biisit, […]

Kun elämä muuttuu yhtäkkiä, tärkeimmät asiat korostuvat

Ennen kuin siirryimme joukolla neljän seinän sisään viettämään poikkeustilaa, nuoret riimittelivät musiikkityöpajassa kappaleen, jonka sanoma ei oikeastaan ole kovin kaukana nykytilanteesta. Kotikaupunkini kadut tuntuvat tosiaan tyhjiltä ja kävelyretket siellä puolisalaa suoritetuilta vaarallisilta hiippailuilta. Koronan aiheuttamasta poikkeustilasta tulee tämän päivän nuorille heidän sukupolvikokemuksensa, joka vaikuttaa heidän koko elämäänsä. Poikkeustilasta tekee erityisen se, että se vaikuttaa maailmanlaajuisesti […]