Nuoret kehittävät TET-palvelua yhteistyössä yritysten ja oppilaitosten kanssa
Tämän viikon ajan Salmisaaressa Deloitten, Stora Enson, Wärtsilän ja Outokummun tiloissa sekä Alma Median ja Monsterin, Helsingin Diakonissalaitoksen ja Lasten ja nuorten säätiön toimistoilla kehitetään joukolla tulevaisuuden TET-palvelua. Viikon mittaisella nuorten ja yritysten yhteistyöllä hahmotellaan palvelun tarpeita ja ideoidaan sen sisältöä. ”Erityisesti näinä epävarmoina aikoina nuoret tarvitsevat tukea ja monipuolisia mahdollisuuksia tutustua työelämään. Nykyisellään TET:ssä […]
Vieraskynä: Miten puhua rahasta nuoren kanssa?
Nuorten suhde rahaan on muodostunut koko eletyn elämän aikana. Perheissä on omat tapansa toimia ja taloudelliset toimintatavat, kuten säästäminen, asennoituminen velkaan ja kuluttaminen, ovat myös jossain määrin opittuja. Omistamisen merkitys tai pienituloisuuden huolet saattavat juontaa juurensa sukupolvien yli. Samalla ajankohtaiset ympäristön ja yhteiskunnan muutokset ravistelevat myös nuorten maailmaa, ja asettavat meille kaikille haasteen uudenlaiselle keskustelulle […]
Siiri, 27: “En olisi uskonut työpajan alussa, että olisin uskaltanut. Mutta minä uskalsin!”
Olen Siiri ja olen 27-vuotias. Olen kotoisin Kuopiosta, jossa olen osallistunut Huuma-työpajoihin vuodesta 2019 lähtien. Huumaan osallistuminen jännitti minua aluksi paljon. Ohjaajat ja muu ryhmä loivat kuitenkin turvallisen tilan, ja vähitellen rohkaistuin ja vapauduin enemmän. Koronan myötä emme voineet jatkaa toimintaa “isolla” porukalla, joten saimme mahdollisuuden yksilötyöskentelyyn. Meille tarjoutui mahdollisuus tehdä oma teos. En olisi […]
Rehtori Matti Autero: ”Lukion tulevaisuuslinja antaa keinoja käsitellä muuttuvaa maailmaa”
Yhteiskunnalliset muutokset edellyttävät uudenlaista ajattelua ja valmiuksia kohdata ennalta-arvaamaton tulevaisuus. Porkkalan lukiossa haasteeseen on tartuttu perustamalla Suomen ensimmäinen lukion tulevaisuuslinja. Lukion rehtori Matti Autero osallistui tulevaisuuslinjan vetäjän ja koulun toisen apulaisrehtorin kanssa Kohti ekologista jälleenrakennusta -valmennusohjelmaan, joka antoi selkeän kehyksen monimutkaisten kysymysten käsittelyyn. Rehtori Matti Autero, miksi perustitte Porkkalan lukioon tulevaisuuslinjan? Mikä sen tavoite on? […]
Rehtori Salla Kilpinen: ”Kouluilla on oikeus kasvattaa nuorista aktiivisia toimijoita”
Ekologinen jälleenrakennus edellyttää laajaa ja syvällistä kulttuurin muutosta. Tässä muutoksessa kasvatuksella ja koulutuksella on keskeinen rooli. Uudistavan oppimisen ja kestävän tulevaisuuden edistämiseksi Tulevaisuuskoulu on perustanut rehtoreille suunnitellun Kohti ekologista jälleenrakennusta -valmennusohjelman. Vantaalaisen Ruusuvuoren koulun rehtori Salla Kilpinen osallistui koulutukseen saadakseen uutta näkökulmaa ympäristökasvatukseen. Miten Ruusuvuoren koulussa käsitellään ympäristökriisin ja kestävän kehityksen kysymyksiä? Kun aloitin koulun […]
Rehtori Aki Puustinen: ”Uudistavaa oppimista on kehitettävä yhdessä nuorten kanssa”
Opetusta ja koulun toimintaa tulee kehittää nuorten tarpeet edellä. Näin uskotaan Muuramen lukiossa, jonka toiminnassa painotetaan kestävää kehitystä ja yrittäjyyttä, ja jonka opiskelijoita tuetaan itsenäiseen vastuun kantamiseen. Koulun rehtori Aki Puustinen osallistui työnsä tueksi Tulevaisuuskoulun Kohti ekologista jälleenrakennusta -valmennusohjelmaan. Luonnollisesti nuorillekin oli tässä oma roolinsa. Rehtori Aki Puustinen, Muuramen lukiossa panostetaan kokeiluihin ja nuorten itsenäiseen […]
Koulunjohtaja Tuija Tammelander: ”Kestävä tulevaisuus on nostettava koulun visioon”
Ympäristö- ja kestävyyskriisi edellyttävät perustavanlaatuisia muutoksia ajatteluun, arvoihin ja tapaan, jolla tarkastelemme tulevaisuutta. Ulkomailla asuvien suomalaislasten verkkokoulussa, Etäkoulu Kulkurissa tulevaisuusajattelu ja kestävä tulevaisuus halutaan juurruttaa visiotyöskentelyn kautta koulun rakenteisiin ja kaikkeen toimintaan. Työnsä tueksi koulun johtaja Tuija Tammelander osallistui Tulevaisuuskoulun Kohti ekologista jälleenrakennusta -valmennusohjelmaan. Koulujohtaja Tuija Tammelander, miksi ja miten Etäkoulu Kulkurissa panostetaan tulevaisuusajatteluun? Etäkoulu […]
Tutkija Ville Lähde: ”Koulutus on ekologisessa jälleenrakennuksessa välttämätön tekijä”
Ekologisen jälleenrakennuksen käsite on juurtunut poliittiseen keskusteluun BIOS-tutkimusyksikön avausten myötä. BIOS:in tutkijat osallistuivat Tulevaisuuskoulun Kohti ekologista jälleenrakennusta -valmennusohjelmaan pitämällä luentoja ja käymällä dialogia osallistujien kanssa. BIOS-tutkimusyksikön tutkija Ville Lähde, mitä ekologinen jälleenrakennus tarkoittaa? Historiallisesti ekologinen jälleenrakennus viittaa toisen maailmansodan jälkeiseen jälleenrakennuksen aikaan, jolloin uudistettiin sodassa raunioitunut infrastruktuuri ja luotiin edellytykset hyvinvointivaltiolle. Myös ilmasto- ja kestävyyskriisin […]
Vieraskynä: Teatterista toivoa tulevaisuuteen
Tulevaisuussafarin tavoitteena on vahvistaa osallistujien työ- ja toimintakykyä teatterin ja tulevaisuustyöskentelyn avulla. Ohjaajina pyrimme luomaan työskentelytilasta mahdollisimman turvallisen, jotta kukin osallistuja pääsee tutkimaan ajatuksiaan ja tunteitaan omista lähtökohdistaan, juuri sellaisena kuin itse on. Kemissä työpajojen osallistujat ovat olleet 19–30-vuotiaita, hyvin erilaisista elämäntilanteista tulevia nuoria aikuisia. Monilla heistä on ollut vaikeita kokemuksia sosiaalisissa tilanteissa, mutta luovien […]
Virtuaaligallerian avajaispuhe: Taiteesta, tulevaisuudesta ja mielikuvituksen vinksauttamisesta
Taiteen dna:han on koodattu kyky saada aikaan muutosta. Taiteessa on voima, sen sanoissa, kuvissa ja tarinoissa koko elämä. Siksi taide koskettaa, saa ajattelemaan, provosoi ja vinksauttaa sen kokijaa ja tekijää. Taiteen äärellä oppii katsomaan ja tarkastelemaan maailmaa uusin silmin. Taiteen tekeminen on tila, jossa saa viipyillä, siellä saa rakastua, tulistua, vihata, heittäytyä, pelätä, oivaltaa ja […]
Näin voit käsitellä Ukrainan sotaa lasten ja nuorten kanssa
Kirjasampo: Kuvakirjoja, jotka auttavat lasta käsittelemään pelkoja Mannerheimin Lastensuojeluliitto: Lapsi uutistulvassa Opetushallitus: Ohjeita varhaiskasvatukselle, kouluille ja oppilaitoksille Ukrainan kriisin käsittelyyn lasten ja nuorten kanssa Pelastakaa Lapset: Kriisitilanteen kohtaaminen Psykoterapeutti Maaret Kallion Instagram-julkaisu: Jos yllä oleva Instagram-julkaisu ei näy, voit katsoa sen Instagramissa tästä. Soste: Kooste ja tietoa sosiaali- ja terveysjärjestöjen tarjoamasta avusta ja tuesta Unicef: […]
Vanessa Saaranen ja Emilia Vepsäläinen, 18: ”Työpajoissa luottamus itseä ja muita kohtaan kasvoi”
Lasten ja nuorten säätiön Huuma-toiminta tarjosi nuorille mahdollisuuden toteuttaa itseään liikeilmaisun keinoin. Taidetyöpajoissa tehtiin erilaisia teatteri- ja tanssiharjoituksia sekä pelattiin ja leikittiin. Luovat menetelmät tarjosivat mahdollisuuden tutkailla itseään sekä vahvistaa ryhmässä toimimisen taitoja. Kuopiolaiset Vanessa Saaranen, 18, ja Emilia Vepsäläinen, 18, osallistuivat Huuman työpajoihin yhden lukuvuoden verran. Ensin Savon ammattiopiston VALMA-ryhmän mukana, ja sen jälkeen […]
Nuoret ovat somessa – eikä sitä tule nähdä esteenä lukutaidon kehittymiselle
PISA 2018 Suomen pääraportti julkaistiin vuoden 2022 alussa. Raportista käy ilmi, että hyvällä lukutaidolla on yhteys paperisten kirjojen lukemiseen. Vastaavasti heikkoon lukutaitoon kytkeytyy matalampi sosioekonominen perhetausta ja se, että nuori viettää netissä runsaasti aikaa. Selvää on, että jokaisessa perheessä ei tartuta paperiseen kirjaan ja kouluilla on haasteita vastata yhä enemmän eriytyvään lukutaitoon. Tapaamme usein ajatella, […]
Esiintyminen minänä: liike itseilmaisun ja yhteistyön välineenä
Oppaan harjoitteet rohkaisevat osallistujaa tutustumaan itseensä ja ilmaisemaan itseään sellaisena kuin hän on. Niissä harjoitellaan yhdessä tekemistä ja katsottavana olemista turvallisessa ilmapiirissä. Ryhmässä oleminen ja esiintyminen ovat tärkeitä taitoja myös työelämässä, sillä moniin töihin sisältyy tiimityötä, asiakaspalvelua tai esiintymistä. Nähdyksi tuleminen, kohtaaminen ja omien ajatusten kertominen on tärkeää koko elämän kannalta. Osallistumiseen ei tarvita aiempaa […]
Vieraskynä: ”Tärkeintä on, että saimme oppilaan unelmoimaan jostakin”
Osana coach-koulutustamme me coachit toteutamme valmennuksia VALMA-opiskelijoille. Niiden tavoitteena on vahvistaa nuorten työelämätaitoja ja muita elämässä tarvittavia taitoja. Suunnittelemamme valmennuspäivän teemana oli toimintakyky ja unelmoiminen. Tiimissämme oli kolme coachia. Päivälle olimme suunnitelleet nuorille neljä tehtävää. Saimme hyvän kokemuksen siitä, että toimivassa suunnitelmassa kannattaa aina olla myös b- ja c-vaihtoehdot yllätysten varalle. Päivän koulutus nimittäin siirtyi […]
Katri, 26: “Tajusin, ettei muillakaan työelämä ole ollut kauhean suoraviivaista”
Ennen Tulevaisuussafaria, viimeisen puolen vuoden aikana, elämässäni on ollut paljon meneillään: valmistuminen, muutto uudelle paikkakunnalle puolison kanssa, töiden saaminen, työttömäksi jääminen, epätoivoista työnhakua, uupumusta ja masennusta. Muistan jo opiskeluaikanani miettineeni, ettei tämä jäisi viimeiseksi ammatikseni. Jotenkin olin alitajuisesti epäillyt alan sopivuutta minulle jo pitkään. Mutta itsepäisenä ja sisukkaana ihmisenä tietysti koulu oli käytävä loppuun. Kaikki […]
Janita, 16: “Olen saanut tekemistä sen sijaan, että olisin jäänyt päiväksi yksin”
Ennen Tulevaisuussafaria olin vasta muuttanut Ouluun, mulla ei ollut kavereita, ei opiskelupaikkaa tai jaksamista opiskeluun, vaikka mua painostettiin kouluun. Mun mieliala oli tosi huono eikä mulla ei ollut mitään tietoa, mitä haluaisin. Mua ei kiinnostanut mikään, eikä ollut jaksamista. Työpajoista olen saanut rohkaisua omiin vahvuuksiin. Olen tutustunut uusiin ihmisiin ja olen saanut itsevarmuutta ja kannustusta […]
Selvitys: Maailma 2050 nuorten kirjoittamana
Järjestimme yläkoululaisille keväällä 2021 tulevaisuusaiheisen kirjoituskilpailun, sillä halusimme selvittää, mitä he odottavat tai toivovat tulevaisuudelta. Maailma 2050 -kirjoituskilpailussa tekstin tyylilaji oli vapaa. Tekstien aiheena oli tulevaisuus. Tehtävänannossa yläkoululaisia kehotettiin ajattelemaan vuotta 2050. Millaista silloin on? Analysoimme tulleet kirjoitukset selvitystä varten.
UtopiaJam toi nuoret ja kuntapäättäjät saman pöydän ääreen
Utopia tulevaisuudessa oleva kuvitteellinen aika ja paikka, jossa asiat ovat radikaalisti paremmin kuin nykyisyydessä Lähes 50 helsinkiläistä ja kuopiolaista nuorta osallistui marraskuussa UtopiaJameihin. Hybridinä järjestetyn tapahtuman studiolähetyksen juonsi 16-vuotias somevaikuttaja Leevi Lehtonen. Sekä Helsingissä että Kuopiossa nuorten kanssa lähetystä seurasi joukko paikallisia kuntapäättäjiä. Nuorten ja päättäjien työskentelyä kannustivat studiolähetyksen kautta Tulevaisuuskoulun perustaja, tulevaisuudentutkija Otto Tähkäpää ja Deloitte […]
10 vinkkiä nuorille työelämään
Työelämässä on mahdollista huolehtia omasta hyvinvoinnista. Työelämään voi vaikuttaa. Ei kannata huolestua, jos oma tie työelämään kulkee ennemmin mutkaisten sivupolkujen kuin suoran moottoritien kautta. Näihin viesteihin perustuu Lasten ja nuorten säätiön ja Alma Median yhdessä tuottama oppituntivideo. Video on osa Alma Median käynnistämää Onni työssä -aloitetta, jonka avulla Suomesta halutaan rakentaa maailman onnellisin työmaa. Tällaisia […]