Lasten ja nuorten säätiön operatiiviseksi johtajaksi Camilla Naatus

01.03.2021

Operatiivisen johtajan pesti on säätiössä uusi. Camilla Naatus keskittyy vahvistamaan säätiön vaikuttavuutta ja rakentamaan yrityskumppanuuksia.

Camilla Naatus aloittaa Lasten ja nuorten säätiön operatiivisena johtajana maaliskuun alussa. Hänen vastuullaan on säätiön hanke- ja ohjelmatyön kehittäminen ja säätiön yritysyhteistyön vahvistaminen.

”Lasten ja nuorten tulevaisuuteen satsaaminen on juuri nyt tärkeämpää kuin koskaan ennen. Olen kiitollinen päästessäni tarttumaan nuorten tulevaisuuden suurimpiin haasteisiin yhdessä huikean tiimin ja parhaiden kumppaneiden kanssa. Vaikuttavimmat tulokset saadaan aikaan yhdessä ja olen valtavan innostunut siitä, että yhteistyö yritysten kanssa on ollut Lasten ja nuorten säätiön dna:ssa sen perustamisesta lähtien.”  

Naatus siirtyy säätiöön Startup Refugeesista ja sen taustalla olevasta Phoenix ry:stä, jota hän on johtanut viiden vuoden ajan. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Helsingin Diakonissalaitoksen Vamoksessa, jossa hän vastasi nuorten urapalveluista ja niihin liittyvistä yksityisistä kumppanuuksista. 

”Monipuolinen ymmärrys nuorten parissa tehtävästä työstä ja kyky innostaa uusia kumppaneita mukaan yhteistyöhön ovat Camillan ehdottomia vahvuuksia, joita hän pääsee hyödyntämään säätiössä. Camillan rekrytointi auttaa meitä tekemään työstämme entistäkin vaikuttavampaa”, toteaa säätiön toiminnanjohtaja Olli Alanen.

“Tuskin maltan odottaa, että saamme Lasten ja nuorten säätiön 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kutsua kaikki lasten ja nuorten tulevaisuuteen vaikuttamisesta kiinnostuneet mukaan – ja enpäs muuten maltakaan! Mikäli aihe kiinnostaa, olettehan minuun yhteydessä!” Naatus kannustaa.

Lisätietoja

Camilla Naatus

Operatiivinen johtaja, kumppanuudet

camilla.naatus@nuori.fi

050 462 2133


Lue lisää

Seikkailu Tulevaisuusvirastossa -oppimisympäristö opettaa tulevaisuusajattelua tarinan keinoin
Maksuton verkko-oppimisympäristö on tarkoitettu erityisesti yläkouluille.
Nuorten Visionäärien taidenäyttely kutsuu katsojansa empatian kulmille 
Empatian kulmilla -installaation teokset kertovat työn ja koulutuksen ulkopuolella oleville nuorille tärkeistä teemoista. Kuuden Visionääri-ryhmän artivistiset teokset muodostavat sillan alla kytevän mielenosoituksen, joka ottaa kantaa esimerkiksi yksinäisyyteen, yhdenvertaisuuteen ja rauhaan.
Sukupuoli vaikuttaa yläkoululaisten unelmiin – selvitys nuorten unelmista
Lasten ja nuorten säätiö selvitti yli 2700 yläkoululaisen ajatuksia unelmoinnista, unelmien kohteista ja niiden saavuttamisesta. Sen lisäksi, että suuri osa yläkoululaisista uskoo saavuttavansa unelmansa, selvitys paljastaa eri sukupuolten unelmissa eroavaisuuksia.