Tulevaisuuskoulu liittyy Lasten ja nuorten säätiöön

08.01.2020

Tulevaisuuskasvatuksen edelläkävijä Tulevaisuuskoulu liittyi vuoden alusta Lasten ja nuorten säätiöön. Liitoksen myötä tulevaisuudentutkija, Tulevaisuuskoulun toiminnanjohtaja Otto Tähkäpää aloittaa säätiössä tulevaisuusasiantuntijana.

Lasten ja nuorten säätiön vuonna 2019 voimaan astuneen uuden strategian myötä työssämme on nyt voimakas katse tulevaisuuteen. Se tarkoittaa, että huomioimme toiminnassamme aiempaa vahvemmin yhteiskunnan muutokset ja tarjoamme samalla nuorille välineitä, joiden avulla he pystyvät rakentamaan merkityksellistä tulevaisuutta nopeasti muuttuvassa maailmassa. 

”Tulevaisuuskoulun työlle on valtava tarve, joka tulee kasvamaan entisestään. Liittyminen Lasten ja nuorten säätiöön tarjoaa mahdollisuuden selvästi aiempaa laajempaan työhön nuorten tulevaisuustaitojen vahvistamiseksi”, kertoo Tulevaisuuskoulun toiminnanjohtaja Otto Tähkäpää.

Tulevaisuustaitojen opettaminen nuorille on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan. Esimerkiksi lukion uusi opetussuunnitelma nostaa tulevaisuustaidot isosti osaksi lukio-opetusta. Tulevaisuuskoulun tavoitteena on antaa kaikille lapsille ja nuorille valmiudet kohdata epävarma ja nopeasti muuttuva tulevaisuus. Nuorten parissa tehtävän työn lisäksi sen työ keskittyy opettajien ja muiden kasvattajien kouluttamiseen. 

Lasten ja nuorten säätiö teki vuoden 2019 aikana tiivistä yhteistyötä Tulevaisuuskoulun kanssa. Pidimme yhdessä työpajoja ja teimme muun muassa laajaa julkisuutta saaneen Suomi2050-selvityksen.

“Yhteistyön aikana huomasimme, että yhdessä voimme saada aikaan entistä isompia vaikutuksia. Tulevaisuuskoulun liittyminen säätiöön on meille hieno mahdollisuus laajentaa kansainvälisestikin uniikista toimintamallista yhteiskunnallisesti entistä merkittävämpi”, sanoo Lasten ja nuorten säätiön toiminnanjohtaja Olli Alanen


Lue lisää

Seikkailu Tulevaisuusvirastossa -oppimisympäristö opettaa tulevaisuusajattelua tarinan keinoin
Maksuton verkko-oppimisympäristö on tarkoitettu erityisesti yläkouluille.
Yli 10 000 nuorta vietti Tulevaisuuspäivää – näin he ajattelevat tulevaisuudesta
Lasten ja nuorten säätiön Tulevaisuuskoulu, Tietoevry ja UPM kartoittivat nuorten tulevaisuususkon tilaa kysymällä Tulevaisuuspäivänä nuorilta, mitä he ajattelevat tulevaisuudesta ja miten he haluaisivat siihen vaikuttaa.   Tulevaisuuspäivää viettäneistä nuorista noin 2000 vastasi kyselyyn. Sama kysely toteutettiin myös Tietoevryn ja UPM:n henkilöstölle, joista vastauksensa antoi yhteensä noin 100 aikuista. Nuoret näkevät oman tulevaisuutensa valoisana ja kokevat vaikuttamismahdollisuutensa siihen […]
Nuoret haluavat vaikuttaa tulevaisuuteen ja siihen on tarjottava mahdollisuuksia
Tulevaisuuskoulun ja Arabian peruskoulun yhteistyö käynnistyi syksyllä 2023, kun tulevaisuusvaltaa käsittelevä, lukuvuoden kestävä hanke alkoi. Yhteistyön aikana helsinkiläiskoulun oppilaat ideoivat, kokeilevat ja vaikuttavat siihen, miten koulussa voidaan käsitellä tulevaisuutta.