eläisin muiden armoilla
eläisin muiden ajatusten armoilla.
lukutaito tekee ihmisestä ihmisen. erottaa meidät muista eläimistä.
me luemme, kun haluamme ymmärtää
kun haluamme oppia
kun haluamme rakastua, rakastaa
kun haluamme saada toivoa
kun haluamme paeta
kun haluamme muistaa olevamme ihmisiä.
kun mä olin seitsemän, mä luin ensimmäisen harry potterin.
se oli suurenmoista. se oli ensimmäinen kosketus kauneimpaan mahdolliseen todellisuudenpakoon.
paeta pahaa maailmaa toisiin todellisuuksiin
monimutkaisiin kokonaisuuksiin
oikeaa kauniimpiin maailmoihin, joissa ei ole mitään hätää
joissa elämässä on yhtäkkiä väriä
kun mä olin yksitoista, koulussa piti lukea kirja äikäntunnille. vaihtoehtoina oli ”tyttöjen” balettiromaani ja ”poikien” jääkiekkoromaani. ja auliisti opettaja julisti, että tytötkin saa valita poikien kirjan ja pojat tyttöjen – kuinka edistyksellistä!
en pitänyt jääkiekosta enkä baletista. valitsin siis balettikirjan kuten kaikki muutkin tytöt, enkä lukenut sitä. vitutti. lunttasin kirjan sisältöä koskevan pistarin vastaukset vieressäni istuneelta.
ja nyt on aika tehdä tunnustus.
en lue enää kovinkaan paljon kirjoja. en oikeastaan ollenkaan. ja se hävettää ja surettaa minua.
kun luen, rakastun.
rakastun uudelleen ja uudelleen
rakastun sanoihin
rakastun tapaan kuvata maailma kauniimmaksi, syvemmäksi kuin se oikeasti yleensä on
rakastun hetkiin, joiden toivoisi olevan totta
hetkiin, joiden toivoisi olevan totta
ja silti nykyään,
kun minulla on paha olla
en avaa kirjaa.
en koskaan enää muista avata kirjaa. on niin paljon helpompaa vain selata youtubesta joku kivannäköinen video tai netflixistä sarja jonka kautta hetkeksi unohtaa olevansa olemassa.
siitä on tehty minulle helpompaa. kiinnostavampaa.
ja se pelottaa minua.
tässä maailmassa, jossa yhdysvaltojen presidentti kutsuu faktoja valeeksi ja jossa välillä tuntuu siltä, että pää poksahtaa, kun uutta tietoa on niin paljon eikä se koskaan lopu, se ei ikinä ikinä ikinä lopu,
tällä ei enää pärjää ilman, että osaa tulkita tekstiä. että osaa erottaa luotettavan lähteen epäluotettavasta. että osaa lukea.
ja mua surettaa sen juuri peruskoulusta päässeen nuoren puolesta, joka lunttaili menemään ne kirjapistarit. jota ei voisi vähempää kiinnostaa lukeminen. joka nyt ei osaa lukea tarpeeksi hyvin pärjätäkseen tässä maailmassa.
tässä meidän pisa-tuloksien kärkimaassa, lukutaidon mekassa, meidän kotosuomessa, heitä on monta. ihan liian monta.
joten sinä, joka tätä luet
ensi kerralla, kun tuntuu siltä, että kaipaat uutta
tai pakoa todellisuudesta
tai turvallisuudentunnetta
avaa kirja.
avaa kirja ja uppoa sen maailmaan.
muista sä, niin mäkin lupaan.
Kirjoittaja Onerva Järvenpää opiskelee Kallion lukiossa.
