Tulevaisuusajattelusta on hyötyä kaikille lapsille ja nuorille
Elämme nopeasti muuttuvassa ja monen murroksen keskellä kamppailevassa maailmassa. Tulevaisuuteen liittyy poikkeuksellisen paljon epävarmuutta ja on mahdotonta ennustaa, millaiseksi tulevaisuus muotoutuu. Varmaa on ainoastaan se, että tulevaisuus, jonka tämän päivän lapset ja nuoret kohtaavat, on radikaalisti erilainen kuin nykyhetki.
Maailman kiihtyvä muutosvauhti on uudenlainen haaste myös kasvatukselle ja koulutukselle. Miten valmistaa lapsia ja nuoria tulevaisuuteen, jonka yksityiskohtia emme tunne? Yksittäisten oppiaineiden lisäksi laaja-alaisen osaamisen osa-alueet, monialaiset oppimiskokonaisuudet ja monet muut kasvatus- ja koulutusalan toimintaympäristöt luovat erinomaisen perustan tuoda tulevaisuus osaksi lasten ja nuorten arkea.
Perustiedot kurssista
Itseopiskelukurssi tarjoaa välineitä kehittää omaa tulevaisuusajattelua, tutkia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja perehtyä niiden muotoutumiseen vaikuttaviin megatrendeihin sekä löytää itselle soveltuvia pedagogisia tapoja ottaa tulevaisuus haltuun omassa opetuksessa tai muussa kasvatus- ja ohjausalan työssä.
Kurssi sisältää luentotallenteita, tehtäviä ja oppimispäiväkirjan kirjoittamista. Se suoritetaan verkko-oppimisympäristössä, jossa osallistuja pääsee oppimaan yhdessä ja jakamaan kokemuksia muiden kasvatus-, opetus- ja ohjausalan ammattilaisten kanssa.
Kurssin suorittaminen kestää kokonaisuudessaan noin 6 tuntia, ja se on osallistujille maksuton.
Kurssin asiantuntijat
Luentojen asiantuntijoina ovat tulevaisuudentutkija ja Tulevaisuuskoulun perustaja Otto Tähkäpää sekä sosiaalipedagogiikan professori (Itä-Suomen yliopisto) ja kestävyystutkija Arto O. Salonen.
“Tulevaisuusajattelulle ei välttämättä tarvitse suunnitella omia oppituntejaan, vaan näkökulmaa voi ripotella eri oppiaineiden opetukseen”
Marketta Hulkko-Lassila, opettaja