Paratiisilintu-leikki vanha

Tänään jokainen saa olla paratiisilintu! Tässä ohjeet paratiisilintuleikkiin, jossa tutustutaan ihmeelliseen luontoon, kuvitellaan, taiteillaan ja keskustellaan. Leikki on suunniteltu päiväkoti-ikäisille lapsille.

Paratiisilinnut kutsuvat haltioitumaan ihmeellisestä luonnosta, leikkimään ja käyttämään mielikuvitusta. Leikki tarjoaa mahdollisuuden keskustella lasten kanssa kestävästä kehityksestä ja kierrättämisen vaikutuksista ympäristöömme.

Leikin ideana on rohkaista lapsen luovuutta ja mielikuvitusta tarttumalla mahdollisimman paljon lapsen ideoihin. Tarkkojen ohjeiden noudattamisen sijaan tärkeämpää on luoda puitteet innostumiselle ja esiin nousevien teemojen pohtimiselle.  Koska leikki pohjautuu ajatukselle kestävän kehityksen tukemisesta, on toivottavaa, että paratiisilintujen tekemiseen käytetään kierrätysmateriaaleja.

1. Paratiisilintuihin tutustuminen 

Paratiisilintuja on oikeasti olemassa! Ne ovat toisella puolella maapalloa, sademetsissä asustava lintujen heimo, johon kuuluu monia lajeja. 

Paratiisilinnut ovat tunnettuja erityisesti niiden upeista koristeellisista sulkapeitteistään ja ihmeellisistä tansseistaan. Yksi lintu osaa tanssia kuin ballerina, ja toisen sulkapeite syttyy hohtamaan kuin kirkas värivalo. Niillä on myös hauskoja nimiä, kuten hapsuviuhkasiipi ja arfakinliputtaja. 

Katsokaa lasten tekemä Paratiisilintu-video:

Jos videoupotus ei näy, voi sen katsoa YouTubessa.

Keskustelkaa yhdessä videosta: 

  • Minkälaisia lintuja näit? 
  • Mitä linnuista kerrottiin?  
  • Miten linnut liikkuivat? Saa näyttää!  
  • Miten linnut ääntelehtivät? Saa matkia! 
  • Millä tavalla linnut olivat keskenään samanlaisia?  
  • Millä tavalla linnut olivat keskenään erilaisia?  

2. Oman paratiisilinnun ideoiminen 

Seuraavaksi jokainen saa ideoida omanlaisensa paratiisilinnun. Omaa lintua voi miettiä esimerkiksi omien kiinnostuksen kohteiden ja unelmien kautta. 

Keskustelun lisäksi oma lintu voidaan myös piirtää, maalata tai muovailla.

Omaa lintua suunnitellessa voi pohtia esimerkiksi seuraavia asioita:

  • Mitä erityistaitoja sinun paratiisilinnullasi voisi olla?  
  • Minkä väriset siivet sinulla olisi?  
  • Millä tavalla liikkuisit? Saa näyttää!  
  • Liikkuisitko yöllä vai päivällä?  
  • Mitä söisit?  
  • Millainen linnunpesä sinulla olisi? 

3. Siipien teko ja koristautuminen 

Tehkää jokaiselle omat paratiisilinnun siivet kierrätysmateriaaleja ja lasten mielikuvitusta käyttäen tai tulostamalla valmiiden siipien pohja. Siipien toteuttamiselle ei ole yhtä oikeaa tapaa, vaan tärkeintä on, että ne ovat käyttäjälleen mieluisat.  

Valmista pohjaa suuremmat siivet voi tehdä esimerkiksi kahdesta sanomalehden aukeamasta. Mallia siipien tekemiseen voi ottaa yllä olevalta videolta.

Vinkkejä siipien tekemiseen

  • Koristelkaa siivet saatavilla olevilla materiaaleilla esimerkiksi paperisuikaleilla, silkkipaperilla, tarroilla, koristeteipeillä tai tusseilla piirtäen. Lopuksi voitte halutessanne leikata siipiin lepattavat hapsut. 
  • Siivet voi kiinnittää selkään maalarinteipillä tai kuminauhalenkin avulla: muodosta reilun metrin pituisesta kuminauhasta lenkki sitomalla sen päät yhteen ja sido kuminauhalenkki vielä kiinni siipien väliin jäävään keskiosaan. 
  • Siivillä liihottelu onnistuu helpommin, jos siipien päihin tekee sormilenkit kuminauhasta tai narusta.  

Myös paratiisilinnun naamaa voi koristella siihen sopivilla väreillä käyttämällä kasvomaaleja. Minkä värinen linnun nokka on? Entä minkälaisia kuvioita on linnun päässä?  

Jos mahdollisuutta siipien tekemiseen ei ole, voitte leikkiä paratiisilintuja myös muilla tavoin tarjolla olevia materiaaleja ja esineitä hyödyntäen. Toimivatko siipinä huivit, nenäliinat, kertakäyttölautaset vai sormiin sidotut piippurassit? Kuinka hassuja siipiä keksitte? Vain mielikuvitus on rajana!  

4. Siipien kokeilu 

Voitte laittaa taustalle mieluista musiikkia soimaan. Voitte kokeilla esimerkiksi sademetsän ääniä tai rytmisempää musiikkia.   

  • Kokeile miten lintusi nokka liikkuu? Entä pyrstö? 
  • Kokeile erilaisia liikkumistapoja: kipittämistä, loikkimista, liitämistä 
  • Liikutaan erilaisissa tasoissa: lähellä maata, keskitasossa, niin korkealla kuin pystytte 
  • Miten paratiisilinnut osaisivat liikkuvat parvena yhteen suuntaan? Kokeilkaa aluksi hyvin hitaasti, sitten nopeammin. 
  • Miten lintusi ääntelee? Piipittäen? Raakkuen? Laulaen? Keksi lisää! 
  • Miten lintusi käpertyy nukkumaan? 

5. Linnun koti 

Missä paratiisilinnut asustaa? Onko linnun pesä puussa vai onko se maan tasalla? Mistä se on tehty? Miten pesän voisi koristella?  

Voitte maalata tai piirtää lintunne pesän. Pesänrakennuksesta voi tehdä myös hauskan pesäleikin tarjolla olevista materiaaleista, esimerkiksi tyynyistä, kankaista ja lankakeristä. 

Leikin lomassa voitte pohtia yhdessä seuraavia asioita:

  • Missä linnut tuntevat olonsa turvalliseksi? 
  • Millaiset asiat pelästyttävät linnut pesiinsä tai lentoon? 
  • Miten linnut voivat auttaa toisiaan? 

6. Leikin päätös  

Lopuksi voitte vielä pohtia yhdessä, miten voisitte vaikuttaa siihen, että paratiisilintujen – ja kaikkien muidenkin lintujen – olisi hyvä tehdä pesä juuri teidän lähiympäristöönne?  

Ratkaisuiksi voi nostaa esimerkiksi: roskat roskikseen, pysytään etäällä linnunpesistä, ei kosketa linnun muniin, ei säikytetä tai jahdata lintuja, annetaan linnuille vettä kuivalla kelillä.  

Kun paratiisilintujen on aika riisua siipensä, ne voi kiinnittää koristeeksi vaikka seinään.  

Halutessanne voitte kuvata paratiisilintujen lentoa ja jakaa iloa lintuleikeistä vanhemmille. Myös Lasten ja nuorten säätiö bongaa mielellään paratiisilintuja. Jos teillä on käytössä sosiaalisen median kanavat, voitte tägätä meidät (@lastenjanuortensaatio) mukaan kuviin. Kuvia jakamalla voitte myös kannustaa muut mukaan tekemään omat lintunsa!

Tarinoita tulevaisuudesta 

Teos on valmistunut osana Lasten ja nuorten säätiön Tarinoita tulevaisuudesta -hanketta taidekeskus Annantalon sekä Lasten ja nuorten säätiön yhteistyönä. Hanke on osa säätiön Glow-toimintaa, ja sitä rahoitti ulkoministeriö viestintä- ja globaalikasvatustuellaan vuosina 2023–2024.