Yrityslahjoitus luo toivoa vuodelle 2023 – Otava tukee Lasten ja nuorten säätiötä 30 000 eurolla

30.11.2022

Synkkä aika vaatii toivon kasvattamista. Lasten ja nuorten säätiö kutsuu joulukeräyksellään yrityksiä ja organisaatioita mukaan vahvistamaan tulevaisuususkoa käytännön teoin. Otavan 30 000 euron lahjoitus käytetään lasten ja nuorten lukuilon nostattamiseen.

Lasten ja nuorten säätiö tarjoaa lapsille ja nuorille tietoa, taitoja ja mahdollisuuksia tehdä tulevaisuutta. Säätiön toiminnalla vastataan tarpeisiin, jotka nousevat suomalaisten lasten ja nuorten arjesta.  

”Lapset ja nuoret ovat eläneet viimeiset vuodet monien samanaikaisten kriisien leimaamassa maailmassa. Sillä on ollut suuri vaikutus siihen, miltä tulevaisuus heistä näyttää. Haluamme joulukeräyksessämme kutsua yritykset ja organisaatiot rakentamaan kanssamme toivon ilmapiiriä”, toteaa lasten ja nuorten säätiön toiminnanjohtaja Olli Alanen. 

Otava tukee lasten ja nuorten lukuiloa 30 000 eurolla

Otava osallistui Lasten ja nuorten säätiön joulukeräykseen 30 000 euron lahjoituksella, jolla tuetaan lasten ja nuorten lukuiloa. Otavan lahjoituksen turvin päiväkodeissa ja oppilaitoksissa ympäri Suomen järjestetään muun muassa tarinoiden tuottamiseen ja yhdessä lukemiseen innostavia työpajoja ja tapahtumia. 
 
”Lasten ja nuorten innostaminen kirjojen maailmaan on meille Otavassa tärkeää ja haluamme tänä jouluna tukea lasten ja nuorten lukemisen edistämistä tekemällä lahjoituksen Lasten ja nuorten säätiölle”, kertoo Eva Reenpää, joka aloittaa Kustannusosakeyhtiö Otavan uutena toimitusjohtajana 1.1.2023.  
 
”Lukeminen lisää ymmärrystä maailmasta, kasvattaa empatiaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Lukutaito antaa keinoja sanoittaa omia tunteita ja luo pohjan myös itseilmaisulle. Lukemiseen kannustaminen on yksi keino vahvistaa lasten ja nuorten tulevaisuususkoa”, kertoo Lasten ja nuorten säätiön toiminnanjohtaja Olli Alanen.   
 
Olkaa yrityksenä tai organisaationa mukana kasvattamassa toivoa. Osallistukaa lasten ja nuorten säätiön joulukeräykseen. 

Lisätietoja

Olli Alanen

Toimitusjohtaja

olli.alanen@nuori.fi

050 502 5007


Lue lisää

Vieraskynä: Nuoret uskovat itseensä, mutta eivät meihin aikuisiin
Kun nuorten tulevaisuususko horjuu maailman tilan takia, meillä aikuisilla on mahdollisuus ja velvollisuus vaikuttaa, kirjoittaa kolumnissaan kouluttajapsykoterapeutti ja tieto- ja lastenkirjailija Maaret Kallio.
Virtuaaligalleria antaa tilaa nuorten taiteelle
Virtuaaligallerian teokset käsittelevät nuorille tärkeitä teemoja, kuten rauhaa, tulevaisuutta ja arjen kokemuksia.
Viisi rakennusalan yritystä avaa ovensa nuorille Suomen suurimmalla Raksa TET -viikolla
Rakennusalan TET-viikko, Raksa TET, tarjoaa nuorille mahdollisuuden tutustua rakennusalan monipuolisiin työtehtäviin Helsingissä 28.9.–2.10.2026.