Kielitieteen tohtori Enrique Linares osallistui teatteria, kuvataidetta ja musiikkia hyödyntävän Kotio-hankkeemme työpajoihin Hämeenlinnassa. Suomen kielen puhuminen oli tuottanut hänelle aiemmin vaikeuksia. Kotio-hankkeen työpajoissa hän alkoi puhua suomea ensimmäistä kertaa. Nyt hän analysoi, miksi.
Luonto oppimisen apuna
Suomen kielen oppiminen ei ole ollut minulle helppoa. Minua vastaan toimivat ikäni, suomen kielen erilaisuus jo tuntemiini kieliin verrattuna, sekä kieliopin erikoisuudet, kuten kuuluisa verbien KPT-astevaihtelu. Tilannetta ei myöskään helpota, että kärsin niin sanotusta ”akateemisesti koulutetun syndroomasta”, ja olen vieläpä lingvisti eli kielitieteilijä. Jos on tottunut ilmaisemaan itseään tarkasti ja kielenkäyttö liittyy vahvasti minäkuvaan, ei hevin uskaltaudu käyttämään kieltä, josta osaa vain perusteet.
Ongelmani suomen kielen puhumisessa on ollut tavoitteiden ja resurssien välinen kuilu. Psykoligvistina tiedän, että puheen suunnittelu on pitkälti ulkokielellistä ja toisaalta intuitiivista. Siispä tapa, jolla sanomisiaan suunnittelee ennen puhumista, ei välttämättä ole riippuvainen kielestä, jolla puhutaan. Koska olen tottunut hyvin täsmälliseen ilmaisuun englanniksi ja espanjaksi, puheen suunnitteluni on melko vaativalla tasolla. Minulle on luontaista muodostaa monimutkaisia lauseita täsmällistä sanastoa käyttäen. Tämä intuitiivinen taito ei kuitenkaan ole auttanut minua suomeksi – kielitaitoni on selvästi riittämätön.
Osallistuin Kotio-työpajoihin osana opintojani. En aluksi uskonut työpajatoiminnan auttavan minua kielen oppimisessa, koska se ei vaikuttanut perustuvan kielen ymmärryksen lisäämiseen.
Työpajojen aktiviteetit olivat luovia, ja ne sisälsivät monesti sekä sanallista että kehollista viestintää. Usein tavoitteena oli rakentaa teatteriesityksiä. Yllättäen tämä toimi. Kotio-työpajoissa aloin puhua suomen kieltä ensimmäistä kertaa. Kysyin siis itseltäni: tämä toimii, mutta miksi tämä toimii? Lähdin selvittämään ilmiötä pohtimalla, miten aivot oppivat ja prosessoivat kieltä.
Kieli on hyvin erityinen kognitiivinen taito. Vaikka kieli on jäsennelty ja monimutkainen kokonaisuus, omaa äidinkieltä opitaan ja käytetään intuitiivisesti. Vieraan kielen oppiminen taas on vaivalloinen prosessi, joka vaatii intensiivistä harjoitusta kehittyäkseen intuitiivisemmaksi. Juuri tässä työssä Kotio-työpajat auttoivat minua.
Tyypillinen harjoitus, jota teimme, oli pelin kaltainen. Pelit ovat hyviä oppimisen välineitä, sillä niissä on kontrolloitu toimintaympäristö sekä mahdollisuus merkitykselliseen vuorovaikutukseen ja luovaan kielenkäyttöön. Luovuus terminä viittaa kykyyn tuottaa uusia rakenteita olemassa olevan tiedon pohjalta. Kun säännöt ja kieliopit ovat tiedossa, niiden avulla voi rakentaa lauseita, joita ei ole opetellut tai käyttänyt aiemmin. Tietyn sanaston ympärille rakennetut ja ennalta määriteltyihin tavoitteisiin liitetyt pelit tekivät kielen harjoittamisesta helpompaa. Tähän perustuu Kotio-työpajojen toiminta-ajatus, mutta taustalla on myös muita oppimiseen vaikuttavia tekijöitä.
Kotio-työpajoihin sisältyi fyysisen toiminnan elementtejä kuten kehollista ilmaisua, tanssia ja pelejä. Tutkimukset osoittavat kasvavassa määrin, että fyysisellä harjoittelulla on myönteisiä vaikutuksia aivojen toimintaan ja oppimiseen¹. Liikkuminen stimuloi useiden välittäjäaineiden, kuten dopamiinin, serotoniinin ja BDNF:n (Brain-Derived Neurotrophic Factor, aivoperäinen neurotrofinen tekijä) tuotantoa, ja tällä on positiivinen vaikutus kognitiivisiin toimintoihin, erityisesti opitun muistamiseen ja tarkkaavuuteen. Tarkastelemalla aivojen plastisuutta voimme ymmärtää vielä paremmin tätä prosessia.
Donald Hebb muotoili yleisen oppimisen hypoteesin vuonna 1949. Hän määritteli oppimisen aivojen neuronien kyvyksi muodostaa uusia yhteyksiä eli synapseja toisiinsa stimuloimalla toisiaan useasti. Tällaista kykyä muodostaa uusia yhteyksiä kutsutaan aivojen plastisuudeksi, ja se määrittää, kuinka paljon meidän on mahdollista vastaanottaa uutta tietoa. Välittäjäaineet ovat hermostossa toimivia molekyylejä, jotka välittävät tietoa kemiallisessa muodossa neuronien välillä. Toisin sanoen neuronit voivat stimuloida toisiaan välittäjäaineiden avulla, ja tällä ilmiöllä on merkittävä rooli oppimisessa.
Siispä lopulta löysin selityksen Kotio-työpajojen oppimiskokemukselleni. Ennen kaikkea ymmärsin, että jos kokemuksessa olikin aluksi jotain mystistä, se johtui ensisijaisesti siitä, että oppiminen tapahtui niin odottamattoman vaivattomalla tavalla.
Taiteen tekemiseen liittyvä leikki siis vapauttaa, auttaa painamaan mieleen ja luomaan aivoissa uusia yhteyksiä. Lasten ja nuorten säätiön toiminnassa pyritään tukemaan nuorten yhteenkuuluvuuden tunnetta, tulevaisuususkoa ja osaamista. Taiteen keinoin toteutettavat työpajat vahvistavat nuorten itsetuntoa ja itseluottamusta sekä sosiaalisia taitoja. Näiden taitojen karttuessa myös itseilmaisu sekä kielen rohkea ja monipuolinen käyttö vahvistuu.
Vuosina 2017–2019 toteutetun Kotio-hankkeen lisäksi toiminnallisia taidemenetelmiä hyödyntää esimerkiksi parhaillaan käynnissä oleva Sirkuksesta siivet elämään -hanke (2018–2020). Molemmat ovat Euroopan sosiaalirahaston rahoittamia hankkeita.
¹Lähteet:
Lin, K. and Kuo Y. (2013) Exercise Benefits Brain Function: The Monoamine Connection. Brain Science, 3 (1): 39-53.
Heijnen, S., Hommel, B., Kibele, A. and Colzato, L. (2016) Neuromodulation of Aerobic Excercise – A review. Front Psychology, 6: 1890.
Shakouri, N. (2014) Dopamine and language acquisition: a conscientious look, Journal of Language and Communication, Vol. 1, No. 2, 2014, 35-372.
