Kasvun kausi

Lasten ja nuorten säätiön vuosi 2022

Viime vuodet ovat koetelleet lasten ja nuorten tulevaisuususkoa. Vuonna 2022 ilmaston lämpenemisen ja koronapandemian aiheuttamien huolten rinnalla heräsi huoli sodasta, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan keväällä 2022. Lasten ja nuorten säätiön kesällä 2022 tekemän selvityksen mukaan sota oli nuorten suurin pelonaihe. Selvitys kertoi myös, että vain alle puolet nuorista uskoo ihmiskunnan haluun tai kykyyn ratkaista aikamme keskeisiä globaaleja ongelmia.

Voidaan siis – valitettavasti – todeta, että Lasten ja nuorten säätiötä ja sen tulevaisuususkoa nostattavaa työtä tarvitaan juuri nyt enemmän kuin koskaan aiemmin sen kahdenkymmenen vuoden historian aikana.

Lasten ja nuorten säätiössä tehtiin töitä tulevaisuususkon eteen viiden eri ohjelman avulla: Ohjelmistamme toimintaansa jatkoivat Dreams, Tulevaisuuskoulu ja Read Hour. Kahtena uutena ohjelmana käynnistyivät yrityksiä ja nuoria yhdistävä TET.fi-palvelu ja haastavassa elämäntilanteessa nuoria tukeva Elämä 101 -ohjelma (nyk. Glow). Pysyvien ohjelmien rinnalla säätiö myi myös tarkoitustaan edistäviä asiantuntijapalveluita erityisesti oppilaitoksille sekä käynnisti suunnittelun ja tuotantotyön vuonna 2023 toteutettavaan Spring-ideakilpailuun

Vuonna 2022 Lasten ja nuorten säätiön työ oli laajempaa kuin koskaan aiemmin. Tavoitimme vuoden 2022 aikana noin 48 000 lasta ja nuorta sekä 4 000 opettajaa ja muuta nuorten parissa työtään tekevää ammattilaista. Toimintamme oli lasten ja nuorten mielestä vaikuttavaa: valtaosa heistä koki oppineensa uusia taitoja ja uskoi entistä voimakkaammin voivansa vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa.   

Lasten ja nuorten säätiölle on tärkeää tehdä valtakunnallisesti kattavaa työtä eri elämäntilanteissa olevien lasten ja nuorten eteen. Työskentelimme vuonna 2022 aiempaa useampien kohderyhmien parissa yhteensä 18 maakunnan alueella. Teimme yhteistyötä kymmenien yritysten ja satojen koulujen ja oppilaitosten kanssa. 

Säätiön tulevaisuus näyttää lupaavalta, ja vuosi 2023 on alkanut vauhdikkaasti muun muassa alkuvuodesta lanseeratun Spring-ideakilpailun merkeissä. Haluamme myös jatkossa vastata toiminnallamme lasten ja nuorten arjesta nouseviin tarpeisiin ja kutsua tulevaisuususkon kasvattamiseen sitoutuneet kumppanit mukaan toimintaamme.

Olli Alanen

Olli Alanen

toimitusjohtaja

Lasten ja nuorten säätiö

Ihmiset Lasten ja nuorten säätiössä

Toiminnan laajentuessa myös säätiön henkilökunnan määrä kasvoi. Vuoden aikana palkattiin kahdeksan uutta työntekijää ja vuoden lopussa työntekijöiden määrä oli 24. Lisäksi yksittäiset työpajat työllistivät monia freelancer-ohjaajia, puhujia, taiteilijoita ja kasvattajia ympäri Suomea.  
 
Säätiössä kolme kertaa vuodessa toteuttavien henkilöstökyselyjen keskiarvo oli erinomainen (4.1/5). Erityisen paljon kiitosta saivat työn merkityksellisyys, lähiesihenkilötyö, työpaikan välittävä ilmapiiri ja työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu. 

Säätiön hallitukseen kuuluivat vuonna 2022 Merja Kivelä (puheenjohtaja), Mikko-Pekka Hanski (varapuheenjohtaja), Heikki Hiilamo, Kati Ihamäki, Mahsa Malka, Eetu Vienonen, Kim Väisänen, Vilhelmiina Wahlbeck ja Sanna Ryynänen. Vuoden aikana kuusi kertaa kokoontuneelle hallitukselle ei maksettu hallitustyöskentelystä palkkioita.

Yhteistyö yritysten kanssa

Jatkoimme tiivistä yhteistyötä monipuolisen ja meille tärkeän yritysverkoston kanssa. Pitkäaikaiset yrityskumppanimme tukivat ohjelmiemme vaikuttavuutta ja kasvua.  

Nuoria pitämässä puhetta Deloittella

Dreamsin kanssa unelmoinnin puolesta liputtivat Pohjola Vakuutus sekä 12 OP-pankkia ympäri Suomen.

Elämä 101 -ohjelman työtä nuorten parissa tukivat Danske Bank, Osuuskauppa Maakunta ja Valmet.

Read Hourissa lukemaan innostavina pääyhteistyökumppaneina nähtiiin Moomin Characters, Storytel ja WSOY

TET.fi-palvelun avautumista vuonna 2023 lähtivät tukemaan perustajakumppanit Alma Media ja Jobly.

Tulevaisuuskoulun siirtymistä verkko-opetukseen vauhdittivat perustajakumppaneiksi lähteneet Tietoevry ja UPM

Lasten ja nuorten säätiö jatkoi myös monivuotista yhteistyötään Deloitten kanssa. Deloitte oli laajasti mukana monen ohjelmamme toiminnassa. Lisäksi toimintaamme tukivat lahjoituksin, vapaaehtoisvoimin, asiantuntijuudellaan ja osaamisellaan kymmenet upeat yritykset, jotka haluavat toimia lasten ja nuorten tulevaisuususkon edistämiseksi. 

Toivoa tulevaisuuteen toivat kanssamme

Academic Work, Academic Work HR Service, Adlibris, Adventure Club, Alma Media, Bravers, Clas Ohlson, Danske Bank, Deloitte, Despro Engineering, Eileen Starckjohann ja Thelma Starckjohann-Bruun säätiö, Förlaget, Garantiföreningen för Svenska Teatern, Hakola, Helsingestiftelsen, Helsingin Diakonissalaitos, HKScan Finland, Howspace, Hufvudstadsbladet, Ikea, Into-Digital, Jobly, Jodel, K-Citymarket Imatra, K-Market Kilo, Kaleva, Karnomin, Kauneushoitola Dreams, Kestävä Lahti -säätiö, Konstsamfundet, Kuluttajaosuustoiminnan säätiö, Kymen Sanomat, Linnapaperi, Lisi Wahls stiftelse, Länsi-Savo, Mediateko, Mint & More, Moomin Characters, Nesslingin säätiö, Niihama Riding, Nya Åland, OKKA-säätiö, OP Etelä-Häme, OP Keski-Pohjanmaa, OP Keski-Suomi, OP Kymenlaakso, OP Lounaismaa, OP Länsi-Suomi, OP Oulu, OP Pohjois-Savo, OP Päijät-Häme, OP Suur-Savo, OP Tampere, OP Uusimaa, Orion, Osuuskauppa Arina, Osuuskauppa Maakunta, Otava, Outokumpu, Pohjola Vakuutus, PwC, Restel, Sanoma, Saranen Consulting, Sielukas Media, Siili Solutions, Silta Education, Sparbanksstiftelsen Esbo-Grankulla, Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne, Stiftelsen Tre Smeder, Stora Enso, Storytel, Supercell, Svenska folkskolans vänner, Svenska kulturfonden, Svenska Teatern, TBWA, Tietoevry, Tiina ja Antti Herlinin säätiö, United Imaginations, UPM, Urlus-Säätiö, Vaasan kaupunginteatterin näyttelijäyhdistys, Valmet Automation, VR, WSOY, Wärtsilä, YTK, Åbo Underrättelser, Ålandstidningen 

Talous

Vuonna 2022 säätiön toiminta kasvoi merkittävästi. Säätiön kokonaistuotot olivat 2 048 398,09 euroa ja kulut 2 134 678,43 euroa. Säätiön talous oli odotettavasti 86 280,4 euroa alijäämäinen johtuen sijoitustoiminnan tappioista ja yleisestä taloustilanteesta. Ulkoisista haasteista huolimatta säätiö on onnistunut varainhankinnassa ja sen talous on vakaalla pohjalla.