TET-viikko startup-keskittymässä innosti nuoria yrittäjyyteen

20.11.2025

Pohjoismaiden suurin startup-keskittymä Maria 01 avasi ovensa yrittäjyydestä kiinnostuneille yhdeksäsluokkalaisille TET-viikon ajaksi. Kahdeksan nuorta pääsi kokeilemaan, miltä tuntuisi työskennellä startupissa tai yrittäjänä.

Yrittäjä TET -viikko Maria 01:ssä järjestettiin kuuden yrityksen ja organisaation yhteistyönä. Mukana olivat ResQ Club, Epic Scape, Booksalon, Pictue, Kira Hub ja Arvoliitto. 

Yrittäjä TET on Lasten ja nuorten säätiön TET.fi-palvelun kehittämä yrittäjyyskasvatuksen malli, jossa nuorille tarjotaan laadukkaita ja ohjattuja mahdollisuuksia tutustua yrittäjyyteen ja liiketoimintaan.  

TETin aikana nuoret tutustuivat yrityksiin ja niiden avainhenkilöihin ja kokeilivat muun muassa tuotetestausta, somemarkkinointia, tapahtuman järjestämistä ja oman liikeidean kehittelyä.  

”Halusimme tarjota 9.-luokkalaisille mahdollisuuden nähdä, millaista työ startup-ympäristössä on ja antaa heille viikon, joka avaa ovia uudenlaisiin urapolkuihin ja rohkaisee uskomaan omiin ideoihinsa. Toivottavasti onnistuimme sytyttämään muutaman uuden kipinän tulevaisuuden maailmaa muuttavien yritysten perustajissa, sanoo Maria01:n CCO Hanna Nylund.  

”Minulle hienointa viikossa oli päästä käyttämään omaa luovuuttani ja löytää sellaisia uusia asioita, joita pystyin soveltamaan TETissä. Yllätti, että pystyin tekemään asioita, joita en ajatellut osaavani”, sanoo TET-harjoittelija Daniella

Yrittäjä TET -jaksot toteutetaan Yksityisyrittäjän säätiön tuella. 

Lisätietoja

Malva Envall

Kumppanuuspäällikkö

malva.envall@nuori.fi

040 531 3028


Lue lisää

Vuoden TET-teko 2025 tehtiin K-Citymarket Espoon Isossa Omenassa
Vuoden TET-teko palkittiin ensimmäistä kertaa Opopäivillä Espoossa 6.2.2026.
Suomen suurimmassa Raksa TETissä 50 nuorta tutustuu rakennusalaan pääkaupunkiseudulla 
Mukana Raksa TET -viikkoa järjestämässä on viisi merkittävää rakennusalan yritystä: GRK Suomi Oy, Jatke-konserni, WSP Finland Oy, YIT Oyj ja Peab Industri Oy.
Tulevaisuuden työelämä -viikkoa vietetään syyskuussa
Lasten ja nuorten säätiö tarjoaa kouluille ja oppilaitoksille valmiin lukujärjestyksen, jonka avulla teemaviikon viettäminen on helppoa.