Nuoret ideoivat Mörkö-kassin Moomin Charactersin verkkokauppaan

16.12.2017

Nuorten ideoima Mörkö-kassi oli myynnissä Moomin.comin verkkokaupassa ja sen tuotot lahjoitettiin Lasten ja nuorten säätiön työhön.

Miksi? Yhteistyö oli osa Lasten ja nuorten säätiön Glow-hanketta. Glow’ssa eri elämäntilanteissa olevat nuoret vahvistivat elämäntaitojaan ja osallisuuttaan eri taidemuotojen keinoin. Tavoitteena oli kasvattaa nuoren itsetuntoa, sosiaalisia taitoja ja rohkeutta kokeilla uutta ja tukea näin hänen kykyään nähdä tulevaisuutensa merkityksellisenä. 

Mitä teimme? Järjestimme lohjalaisille Valma-opiskelijoille tuotesuunnittelutyöpajan, jossa he ideoivat Muumi-aiheisen kangaskassin työpajaohjaajien ja Moomin Charactersin edustajien kanssa. Työpajajakson aikana nuoret oppivat yhtiöstä Tove Janssonin taiteellisen tuotannon takana, kuulivat eri työntekijöiden uratarinoita ja vierailivat Finlaysonilla tutustumassa suunnittelijoiden työhön Muumi-tuotteiden parissa. Lisäksi nuoret pääsivät kokeilemaan Muumi-tuotteiden suunnittelua ja kankaanpainantaa. Yhdessä ryhmän kanssa tekemällä nuoret vahvistivat myös sosiaalisia taitojaan ja kasvattivat luottamusta omaan osaamiseensa. 

Milloin? Työpaja toteutettiin syksyllä 2017. Nuorten ideoima Mörkö-kassi oli myynnissä Moomin.comin verkkokaupassa rajoitetun ajan ja siitä saadut tuotot lahjoitettiin Lasten ja nuorten säätiön työhön. Olemme jatkaneet yhteistyötä Moomin Charactersin kanssa Read Hour -lukutaitokampanjassa vuosina 2019 ja 2020. 

Lisätietoja: Nuoret suunnittelivat Mörkö-kassin – tuotot nuorten hyvinvoinnin edistämiseen (Moomin.com) 


Lue lisää

Ehdota Vuoden TET-tekoa 
Vuoden TET-teko palkitaan Opopäivillä 2027. Yleisö voi ehdottaa tunnustuksen saajaa 19.1.2027 asti.
Tulevaisuuskoulun oppimateriaali innostaa ammattiin opiskelevat rakentamaan kestävää työelämää
Ammatillinen Tulevaisuuskoulu on viiden oppitunnin kokonaisuus. Siinä opiskelijat ideoivat, millainen olisi ekologisesti kestävä työelämä ja miten he voivat itse vaikuttaa siihen.
Vieraskynä: Nuoret uskovat itseensä, mutta eivät meihin aikuisiin
Kun nuorten tulevaisuususko horjuu maailman tilan takia, meillä aikuisilla on mahdollisuus ja velvollisuus vaikuttaa, kirjoittaa kolumnissaan kouluttajapsykoterapeutti ja tieto- ja lastenkirjailija Maaret Kallio.