Kaikissa ympäristöissä on omat hiljaisuuden kulttuurinsa, myös Suomessa, sanoo Lasten ja nuorten säätiön hallituksen jäsen, yliopistonlehtori ja tutkija Sanna Ryynänen. Hän ottaa esimerkiksi lapset, jotka jäävät koulun ja kodin pääasiallisen keskusteluyhteyden eli Wilma-järjestelmän ulkopuolelle.
”Helposti unohtuu, että meillä on paljon koulua käyviä lapsia, joiden vanhemmat eivät osaa suomea tai edes ymmärrä täysin Wilman toimintaa, eikä heille ole välttämättä koskaan avattu sitä.”
Asia selviää Ryynäsen ja hänen kollegoidensa Rikkovat rajat -tutkimuksesta. Vanhemmat voivat jäädä Wilman ulkopuolelle esimerkiksi siksi, että he ovat turvapaikanhakija- tai maahanmuuttajataustaisia.
Hiljaisuuden kulttuurit tarkoittavat ihmisryhmiä, jotka jätetään yhteiskunnassa rakenteellisesti vaille vaikutusmahdollisuuksia ja yhteiskunnallista ääntä. Käsite on peräisin kasvatusfilosofi Paulo Freireltä, jonka ajatuksista Ryynänen ammentaa omaan tutkimukseensa. Hän toimii Itä-Suomen yliopiston määräaikaisena yliopistonlehtorina, alanaan sosiaalipedagogiikka.
Vaikka Freiren ajatukset ovat peräisin viime vuosituhannelta, ne näkyvät selkeästi myös nyky-Suomessa, Ryynänen sanoo.
”Mitkään ihmisryhmät eivät ole äänettömiä siinä mielessä, etteikö heillä olisi tai voisi olla toimijuutta ja kykyä nousta puolustamaan omaa tilannetta ja omaa asemaansa. Heidän puolestaan ei välttämättä tarvitse ryhtyä toimimaan, vaan varmistaa, että heitä ei hiljennetä. Heille tulee tarjota tukea, että heidän oma äänensä voisi vahvistua”, Ryynänen tarkentaa.
Teoria ja käytäntö käsi kädessä
Ryynänen kertoo, että hänessä on aina elänyt hengen palo yhteiskunnan muuttamiseen. Hänen kiinnostuksensa yhteiskunnallisen eriarvoisuuden tutkimukseen leimahti nykyiseen liekkiinsä vuonna 2004, kun hän toimi Brasiliassa vapaaehtoistyöntekijänä. Salvadorin kaupungin katulapsijärjestössä työskennellessään hän päätti jättää päivätyönsä yksityisellä sektorilla ja alkaa tehdä uraa muualla.
”Eteeni avautui käsinkosketeltavasti näkymä siitä, mitä yhteiskunnallinen eriarvoisuus tarkoittaa. Senkaltaisessa tilanteessa ei ole mitään hyväksyttävää tai luonnollista. Ei ole väistämätön asiantila, että jotkut ihmiset elävät surkeissa oloissa ja jotkut syövät hopeatarjottimilta suklaakonvehteja.”
Ryynänen aloitti Lasten ja nuorten säätiön asiantuntijaryhmässä vuoden 2013 alussa, ja toimi samana vuonna ulkopuolisena arvioijana säätiön Brasilian-hankkeessa.
Hallituksessa hän aloitti vuonna 2017.
”Lasten ja nuorten säätiön kaltaisella toimijalla on tärkeää olla hallituksessaan myös akateemista ja tutkimusperustaista osaamista. Tuon hallitukseen akateemisen otteen lisäksi yhteiskuntakriittistä näkemystä.”
Ryynänen liputtaa käytännön osaamisen ja teoreettisen tiedon yhdistämisen puolesta, vaikka se ei aina ole helppoa.
Ryynäsen mukaan ei riitä, että lasten ja nuorten välittömiä edellytyksiä hyvään elämään vahvistetaan. Pitää ajatella laajemmin: punnita sekä nuoria tukevia että heitä estäviä yhteiskunnan rakenteita. Estäviä rakenteita ovat esimerkiksi juuri eriarvoisuuden kysymykset, jotka vaikuttavat vahvoina kaiken taustalla.
Ryynänen liputtaa käytännön osaamisen ja teoreettisen tiedon yhdistämisen puolesta, vaikka se ei aina ole helppoa. Käytännön tehtävien alalla voidaan ajatella, että akateemiset teoriat eivät ole samaa universumia kuin kädet savessa -tyyppinen työ. Samoin akateemiset toimijat eivät aina osaa pukea tutkittua tietoa käytännölliseen muotoon.
”Haluan haastaa erontekoa näiden kahden välillä. Käytännön ja teorian tulee käydä vuoropuhelua: työpaikoilla voitaisiin esimerkiksi pitää enemmän yhteisiä pohdintatuokioita, joissa luetaan omaan työkenttään liittyviä tuoreita tutkimuksia ja teoriakirjallisuutta. Toiminta on tärkeää perustaa tutkittuun tietoon myös nuorten haasteiden ratkaisemisessa.”
Koronakriisi iskee heikoimpiin
Länsimainen kulttuuri korostaa vahvasti yksilöä. Keskusteluissa aletaan helposti painottaa, että vastuu oman elämän sujumisesta tai sujumattomuudesta on yksilöllä, Ryynänen sanoo. Sellainen näkökulma unohtaa yhteiskunnan isot rakenteet.
”On täysin eri asia lähteä rakentamaan elämäänsä tukevasta, hyvin toimeentulevasta ja keskiluokkaisesta perheympäristöstä kuin erilaisten ongelmien värittämästä ympäristöstä, jossa kotoa ei saa tukea omalle opiskelulle ja pohdinnoille.”
Myös koronakriisi herätti keskustelukulttuurin, joka vihjaa, että epidemia olisi jotenkin demokraattinen, koska se mullistaa kaikkien elämän. Näin ei asia ole, toteaa Ryynänen. Esimerkiksi keväällä 2020 lapset ja nuoret joutuivat etäkouluun. Tilanteessa korostuivat nuorten erilaiset lähtökohdat koulunkäynnille.
Jos vanhemmilla on mahdollisuus järjestellä omat työtehtävänsä niin, että he voivat olla lasten koulunkäynnin tukena, edellytykset koulunkäynnin onnistumiselle ovat roimasti paremmat.
”Koronakriisin jälkeen Lasten ja nuorten säätiön kaltaisen toimijan on tärkeää suunnata voimavarojaan sinne, missä lapsilla ja nuorilla menee kaikkein heikoimmin.”
Millainen olit nuorena, Sanna Ryynänen?
”Kaipasin kiihkeästi vaihtoehtokulttuuria – enemmän, kuin mitä 1980-luvun Lappeenrannalla oli tarjota. Kävin katsomassa jokaisen kaupunkiin saapuneen independent-elokuvan. Näytöksissä saattoi olla kaksi tai kolme muuta katsojaa. Kuljin myös pienten paikallisten metallibändien keikoilla revityissä farkuissa.
Maailma avautui, kun pääsin 18-vuotiaana opiskelemaan Tampereen yliopistoon ja löysin musiikkiin ja muuhun populaarikulttuuriin intohimoisesti suhtautuvan ystäväpiirin. Opiskelevalle nuorelle itselleni haluaisin sanoa, että onpa hyvä, että osasit olla liiemmälti stressaamatta – että et suunnitellut opintojasi niinkään työelämää silmällä pitäen vaan valikoit opiskeltavia aineita sen mukaan, mikä eniten kiinnosti.
Sosiologian, filosofian, tiedotusopin ja taidehistorian yhdistelmä ei ehkä ollut laman keskellä se kaikkein ”työelämärelevantein”, nykyhetken muotisanaa lainatakseni. Se on silti kuljettanut minut mutkien kautta siihen, missä nyt olen – onnellisena tehdessäni työtä, jonka koen sekä omaksi että merkitykselliseksi.”
Sanna Ryynänen
Koulutus: Yhteiskuntatieteen maisteri (sosiologia), filosofian tohtori (kasvatustieteet)
Työ: Sosiaalipedagogiikan yliopistonlehtori (määräaikainen), post doc -tutkija
Harrastukset: Soutaminen, murtomaahiihto, luonnossa oleilu
