”Kerromme tässä, millainen TET-viikkomme oli Alma Medialla.
Luulimme, että Alma Median toimistoduuni on yhtä harmaata, alakuloista meininkiä, jossa kaikki kirjoittavat tiedostoja 24/7 ja juovat kahvia kymmeniä litroja päivässä.
Mutta se olikin aivan muuta.
TET-viikko piti sisällään projektitehtävän, ja meille kerrottiin Alma Median eri työpaikoista ja mitä yrityksiä kuuluu Alma Mediaan. Kävimme Iltalehden toimituksessa. Katsoimme, miten koodataan ja autoimme ICT-tiimiä.
Joka päivä söimme erinomaista ruokaa, joka oli erittäin ravintopitoista. Ruokalassa oli monta eri vaihtoehtoa eri syöjille, ja jälkiruoka oli tosi hyvää.
Jokaisen päivän lopuksi meillä oli päivän päättävä purkukeskustelu yhdessä TET-ohjaajien kanssa.
Maanantaina
Meidät vastaanotettiin hyvällä hengellä Alma-talon aulassa. Päivämme alkoi tutustumisella, jonka jälkeen pääsimme kuuntelemaan viestintätiimin viikkopalaveria. Ruokailun jälkeen kuulimme projektitehtävästä, jonka ehdimme silloin jo aloittaa. Lopuksi olimme vielä mukana tulevaisuusajattelun kurssilla.
Tiistaina
Teimme itsenäisesti projektitehtävää, jonka jälkeen menimme syömään hyvää ruokaa. Saimme myös korvapuusteja, sillä oli kansainvälinen korvapuustipäivä. Ruuan jälkeen kävimme Iltalehden toimituksessa ja tutustuimme talousmedioiden toimintaan.
Keskiviikkona
Jatkoimme projektityötä, jonka jälkeen meille kerrottiin ICT:stä tarkemmin ja saimme tehtävän. Tämän jälkeen pääsimme syömään herkullista ruokaa. Ruokatauon jälkeen kuulimme Alma Median mediamyynnin toiminnasta. Tämän jälkeen jatkoimme viimeisiä viilauksia projektitehtäväämme.
Torstaina
Teimme projektityötä ja kun olimme saaneet sen lähes valmiiksi, pääsimme vierailulle Alma Median kellariin, meikkihuoneeseen ja kuvausstudioon. Mielestämme se oli erittäin mielenkiintoista. Sen jälkeen mentiin syömään, jonka jälkeen matka jatkui Jobly-iltapäivään. Puhuimme omista vahvuuksista ja työnhausta.
Perjantaina
Näytimme projektityömme osalle Joblyn tiimin edustajille ja TET-viikon ohjaajillemme. Vaikka meistä puuttui yksi, saimme esitettyä projektityömme mainiosti! Tämän jälkeen menimme viimeistä kertaa syömään. 🙁
Tämä erosi perinteisestä TET:istä siinä, että oli vähemmän konkreettisia tehtäviä. Sen sijaan vierailtiin eri osastoilla, joissa ihmiset selittivät, miten eri asiat toimivat sekö heidän omista työkokemuksistaan. Projektin tekeminen oli myös uusi asia.
Suurin ero oli kuitenkin se, että työpaikalla tarjoiltiin erinomaista kahvia ja kaakaota, ja sitä sai juoda niin paljon kuin halusi. 😀
Paljon kiitoksia mahtavasta TET-kokemuksesta!
Terveisin
tettiläiset”
TET.fi-palvelun kehittämistyötä vuonna 2022 rahoittavat opetus- ja kulttuuriministeriö, KOT-säätiö ja palvelun yrityskumppanit.