Huuma-hankkeessa toteutettu opas Kerro se videolla: harjoitteita nuoren yhteistyötaitojen tueksi tarjoaa liikeilmaisun ja videokuvauksen työvälineitä nuorten osallisuuden ja yhteistyötaitojen vahvistamiseen. Keskiössä on tekemällä ja tutkimalla oppiminen.
Harjoitukset kannustavat osallistujia ilmaisemaan ja liikkumaan luovasti matalalla kynnyksellä: niihin osallistumiseen ei tarvita aiempaa kokemusta tai erityisiä taitoja. Helpot tekniikat innostavat ja oppiminen on hauskaa!
Video on monille nuorille tuttu väline. Videoita katsotaan yhä enemmän ja niitä tehdään paljon myös itse. Näissä työpajakokonaisuuksissa nuorille tarjotaan mahdollisuus käyttää olemassa olevia taitojaan, oppia uusia välineitä ja näkökulmia monipuoliseen kommunikointiin ja ennen kaikkea syventyä videotyöskentelyyn luovasti ja leikkisästi.
Tehtävissä nuoria rohkaistaan ilmaisemaan itseään ”sellaisina kuin he ovat” ja tekemään videoita omista näkökulmistaan. Työskentelyn ohessa voidaan keskustella vuorovaikutuksesta, näkyväksi tulemisesta ja siihen liittyvistä tunteista.
Työpajakokonaisuuksien teemoina ovat itsetuntemus ja vuorovaikutus toisten kanssa. Tavoitteena on vahvistaa nuorten yhteisöön kuulumisen tunnetta ja kykyä toimia yhdessä erilaisten ihmisten kanssa. Taustalla on ajatus, että itsetuntemuksen vahvistamisen ja yhdessä tekemisen kautta on mahdollista toimia helpommin myös muiden ihmisten kanssa.
Opas on suunnattu opettajille, nuoriso-ohjaajille, sosiaalityöntekijöille ja muille ryhmänohjaajille. Työpajakokonaisuudet on kehitetty Lasten ja nuorten säätiön Huuma-hankkeessa Tanssiteatteri Raatikon taiteilijaohjaajien Riina Hannukselan ja Beniamino Borghin kanssa.
Lisätietoja oppaasta
Anna Jussilainen
Asiantuntija, Taidot elämään -koulutukset
anna.jussilainen@nuori.fi
050 320 7273
Psst! Auttaisitko meitä kehittämään oppimateriaalejamme?
Haluamme tuottaa materiaaleja, jotka ovat aidosti hyödyllisiä. Auttaisitko meitä vastaamalla lyhyeen kyselyyn? Voit vastata kyselyyn anonyymisti alla olevan linkin kautta. Kiitos ajastasi!