Kotio

Hanke on päättynyt.

Kotio – kotoutumispolkuja nuorille taiteen keinoin toteutettiin vuosina 2017–2019. Hankkeeseen osallistui 256 Hämeenlinnan ja Forssan alueella asuvaa, kotoutumispolkunsa alussa olevaa maahanmuuttajataustaista nuorta.


Tutustu harjoitteita kielenoppimiseen -oppaisiin

Harjoitteita kielenoppimiseen: musiikki

Harjoitteita kielenoppimiseen: kuvataide ja teatteri

Oppaat on laadittu ennen EU:n saavutettavuusdirektiivin voimaantuloa. Yllä olevat PDF-julkaisut eivät täytä saavutettavuusvaatimuksia.


Maahanmuuttajataustaiset nuoret kohtaavat keskimääräistä enemmän haasteita oman paikkansa löytämisessä. Riittämätön kielitaito ja ymmärrys koulutusmahdollisuuksista tai työelämän pelisäännöistä, verkostojen puute, uuteen ympäristöön totuttelu sekä kohdatut ennakkoluulot vaikeuttavat oman polun kulkemista ja pahimmillaan syrjäyttävät. 

Hankkeen aikana nuoret syvensivät taidetoiminnan avulla tietouttaan suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta. He vahvistivat kielitaitoaan ja lisäsivät työelämävalmiuksiaan. Hankkeen aikana nuoret pohtivat kulttuurista identiteettiä ja omien juuriensa merkitystä. Lisäksi toiminnassa rakennettiin yhteyksiä maahanmuuttajataustaisten ja kantasuomalaisten nuorten välille yhteisillä taidetempauksilla. 

Kotio-hankkeen aikana 265 nuorta osallistui kulttuuriosuuskunta Uulun ja Vaara-kollektiivin musiikkia, kuvataidetta ja teatteria hyödyntäviin työpajoihin. Työpajoissa nuoria rohkaistiin itseilmaisuun ja omien tavoitteiden pohtimiseen, ja niissä käsiteltiin eri kulttuureissa vallitseviin käsityksiin, normeihin ja stereotypioihin liittyviä teemoja. Työpajojen lopputuloksena nuoret suunnittelivat ja toteuttivat tempaukset yhteistyössä paikallisten kuvataidekoulujen, musiikkiopistojen ja taidekeskusten nuorten kanssa. 

Työpajoihin osallistuvat nuoret tavoitettiin muun muassa kumppaneidemme Faktia Oy:n, Hämeen setlementti ry:n, Spring House Oy:n, SPR Lammin vastaanottokeskuksen sekä Vanajaveden opiston, Ammattiopisto Tavastian ja Kiipulan ammattiopiston kautta. Hanketta rahoittivat Euroopan sosiaalirahasto ja Hämeenlinnan kaupunki. 

Kotio

Kesto: 2017–2019

Kohderyhmä: Maahanmuuttajataustaiset nuoret

Rahoittaja: Euroopan sosiaalirahasto, Hämeenlinnan kaupunki

Osallistuneiden nuorten lukumäärä: 265

Toiminta-alue: Hämeenlinnan ja Forssan alueet

Euroopan unioni, Euroopan sosiaalirahasto
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen logo
Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 logo