• Miksi perustit Tulevaisuuskoulun, Otto Tähkäpää?

    Miksi perustit Tulevaisuuskoulun, Otto Tähkäpää?

    ”Kuulin tulevaisuudentutkimuksesta ensi kerran kauan sitten aloitellessani yliopisto-opintojani. Pidin ensin koko ajatusta hassuna, sillä ajattelin sen olevan kristallipalloon tuijottelua. Ajatus ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan. Melkein kymmenen vuotta myöhemmin, edettyäni opinnoista väitöskirjan pariin, päätin osallistua tulevaisuudentutkimuksen johdantokurssille ja teema imaisi minut mukaansa. Alun perin olin kiinnostunut historiasta ja opiskellut valtiotieteitä. Historia-alan väitöskirjaa tehdessäni ymmärsin yhä…

  • Nuoret tarvitsevat valmiiden vastausten sijaan tulevaisuuslukutaitoa

    Nuoret tarvitsevat valmiiden vastausten sijaan tulevaisuuslukutaitoa

    Erään arvion mukaan 65 prosenttia tänä päivänä koulunsa aloittavista nuorista päätyy aikanaan ammatteihin, joita ei vielä ole olemassa. Tämä on uudenlainen haaste kasvatukselle ja koulutukselle. Niiden olisi kyettävä valmistamaan oppijoita yhteiskuntaan, joka muuttuu jatkuvasti, kuten OECD:n koulutusjohtaja Andreas Schleicher on todennut. Aiemmin koulutuskasvatus tarjosi oppilaalle kartan ja tiedon päämäärästä. Tulevaisuudessa koulun on oltava pikemminkin ”kompassi”,…

  • Tulevaisuuskoulu liittyy Lasten ja nuorten säätiöön

    Tulevaisuuskoulu liittyy Lasten ja nuorten säätiöön

    Lasten ja nuorten säätiön vuonna 2019 voimaan astuneen uuden strategian myötä työssämme on nyt voimakas katse tulevaisuuteen. Se tarkoittaa, että huomioimme toiminnassamme aiempaa vahvemmin yhteiskunnan muutokset ja tarjoamme samalla nuorille välineitä, joiden avulla he pystyvät rakentamaan merkityksellistä tulevaisuutta nopeasti muuttuvassa maailmassa.  ”Tulevaisuuskoulun työlle on valtava tarve, joka tulee kasvamaan entisestään. Liittyminen Lasten ja nuorten säätiöön…