Esiintyminen minänä: liike itseilmaisun ja yhteistyön välineenä

03.02.2022

Opas antaa välineitä siihen, miten vahvistaa nuoren rohkeutta toimia omana itsenään osana ryhmää. Se on suunnattu opettajille, nuoriso-ohjaajille ja muille ryhmänohjaajille. Opas on tehty osana Huuma-hanketta.

Oppaan harjoitteet rohkaisevat osallistujaa tutustumaan itseensä ja ilmaisemaan itseään sellaisena kuin hän on. Niissä harjoitellaan yhdessä tekemistä ja katsottavana olemista turvallisessa ilmapiirissä.

Ryhmässä oleminen ja esiintyminen ovat tärkeitä taitoja myös työelämässä, sillä moniin töihin sisältyy tiimityötä, asiakaspalvelua tai esiintymistä. Nähdyksi tuleminen, kohtaaminen ja omien ajatusten kertominen on tärkeää koko elämän kannalta.

Osallistumiseen ei tarvita aiempaa kokemusta tai erityisiä taitoja. Kannustamme pohtimaan yhdessä, mikä edesauttaa omana itsenä olemista ja miten muiden kanssa ja edessä olemista voi helpottaa, jos se tuntuu jännittävältä. Harjoitteet ovat sellaisia, että kuka tahansa ryhmänohjaaja voi ohjata harjoitteen.

Opas on tehty Lasten ja nuorten säätiön Huuma-hankkeessa yhdessä Etelä-Savon tanssiopiston Sanni Parkkisen, Sara Gurevitschin, Matilda Lindströmin ja Fanny Gurevitschin kanssa. Kuvaaja Tom Lönnqvist, kannen kuva Jussi Vierimaa.

Psst! Auttaisitko meitä kehittämään oppi­materiaalejamme?

Haluamme tuottaa materiaaleja, jotka ovat aidosti hyödyllisiä. Auttaisitko meitä vastaamalla lyhyeen kyselyyn? Voit vastata kyselyyn anonyymisti alla olevan linkin kautta. Kiitos ajastasi!


Lue lisää

Nuorten Visionäärien taidenäyttely kutsuu katsojansa empatian kulmille 
Empatian kulmilla -installaation teokset kertovat työn ja koulutuksen ulkopuolella oleville nuorille tärkeistä teemoista. Kuuden Visionääri-ryhmän artivistiset teokset muodostavat sillan alla kytevän mielenosoituksen, joka ottaa kantaa esimerkiksi yksinäisyyteen, yhdenvertaisuuteen ja rauhaan.
Lastensuojelu­laitoksessa asuvien nuorten elämä ja tulevaisuuden toiveet muotoutuivat virtuaaliseksi runoteokseksi
Nuorten teksteistä muodostunut teos on koskettava, ajatuksia herättävä sukellus lastensuojelulaitoksissa asuvien nuorten elämään ja tulevaisuuden unelmiin. Teos purkaa kohderyhmään kohdistuvia stigmoja tuomalla nuorten oman äänen esiin. 
Kuuma, kuumempi peruna: raha! Nuorten kolme vinkkiä kestävään rahankäyttöön
Raha on monelle itsenäistymisen kynnyksellä olevalle nuorelle tärkeä ja ajankohtainen asia. Se mahdollistaa tulevaisuuden unelmien tavoittelun, ja sopiva määrä rahaa tuo vapautta elämään. Samalla rahaan voi liittyä ahdistusta, stressiä ja muita tunteita, jotka vaikuttavat taloudelliseen päätöksentekoon.  Tuoko raha onnea vai huumaa?  Eniten nuorten kiinnostusta herätti kysymys, tekeekö raha onnelliseksi. Raha tuo onnea, koska se mahdollistaa […]