Vieraskynä: Teatterista toivoa tulevaisuuteen

22.03.2022

Laura Nuuttila ja Ida Teeri työskentelevät taiteilijaohjaajina teatteria hyödyntävässä Tulevaisuussafari-toiminnassamme ja ohjaavat Kemissä teatterityöpajoja nuorille, jotka eivät tällä hetkellä opiskele tai ole työelämässä. Maailman teatteripäivän kunniaksi he avaavat vieraskynässään toiminnan teemoja ja pohtivat teatterin merkitystä tulevaisuususkon vahvistumisessa.

Tulevaisuussafarin tavoitteena on vahvistaa osallistujien työ- ja toimintakykyä teatterin ja tulevaisuustyöskentelyn avulla. Ohjaajina pyrimme luomaan työskentelytilasta mahdollisimman turvallisen, jotta kukin osallistuja pääsee tutkimaan ajatuksiaan ja tunteitaan omista lähtökohdistaan, juuri sellaisena kuin itse on.

Kemissä työpajojen osallistujat ovat olleet 19–30-vuotiaita, hyvin erilaisista elämäntilanteista tulevia nuoria aikuisia. Monilla heistä on ollut vaikeita kokemuksia sosiaalisissa tilanteissa, mutta luovien menetelmien, kuten soveltavan teatterin, etuna on niiden pehmeys ja sallivuus. Kenenkään ei tarvitse pakolla venyttää omia rajojaan, vaan harjoitteisiin voi osallistua monella tavalla. Välillä pelkästään toiminnan seuraaminen voi auttaa oivaltamaan jotain itsestään.

Teatteri- ja tulevaisuus­työskentely antavat taitoja pärjätä muuttuvissa tilanteissa

Tulevaisuustyöskentely perustuu intuitiiviseen mielikuvituksen käyttämiseen: tulevaisuutta ei voida ennustaa, vaan tärkeää on harjoitella kykyä nähdä ja kuvitella erilaisia tulevaisuuksia, jotta voi varautua muutokseen. Kirjailija Yuval Noah Harari on sanonut, että tulevaisuudessa ainoa varma asia on muutos itsessään.

Tulevaisuustyöskentelyn yksi tavoitteista on lisätä nuorten tulevaisuususkoa. Tärkeimpiä viestejämme nuorille on, että tulevaisuus ei ole ennalta määrätty, ja siihen voi jokainen itse vaikuttaa taustastaan huolimatta.

Tulevaisuustyöskentelyn oiva aisapari on soveltava teatteri, jossa mielikuvituksen käyttämisellä on suuri rooli. Soveltavan teatterin avulla harjoitellaan teatteriin kuuluvia perustaitoja, kuten itseilmaisua, vuorovaikutusta ja luovaa ajattelua, mutta tavoitteena ei yleensä ole valmistaa esittävää teosta. Sen sijaan päähuomio on prosessissa ja tarkasteltavassa aiheessa kuten tulevaisuudessa.

Työpajoissa nuori pääsee kokeilemaan sellaisia rooleja, jotka eivät ole hänelle entuudestaan tuttuja. Roolissa ollessaan nuori voi esimerkiksi esittää mielipiteitä, jotka eivät ole omien arvojen kanssa linjassa, ja sitä kautta pyrkiä ymmärtämään eri tavalla ajattelevia. Yksi merkittävimmistä asioista työpajoissamme on toisten kanssa työskentely ja oivallusten jakaminen: “Hei minä olen kokenut joskus samanlaisen tunteen, mutta selvisin siitä.”

Luova työskentely saa voimaa mieli­kuvituksesta

Mielikuvitus on ihmiselle tyypillinen ominaisuus, joka auttaa hahmottamaan ja jäsentämään maailmaa.  Tämä luontainen taito kuvitella ja luoda uutta on lapsen arjessa usein vahvasti läsnä. Valitettavasti aikuisena mielikuvituksen käyttö omassa arjessa saattaa vähentyä tai kadota kokonaan.

Tulevaisuussafarin aikana tarjoamme osallistujille mahdollisuuden tutkia, löytää ja hyödyntää omaa, ainutlaatuista mielikuvitustaan. Kuvittelun voima piilee siinä, ettei esteitä ole. Kaikki on mahdollista. Tällainen vapaa ajattelu tukee oman potentiaalin hahmottamista ja itseilmaisun kasvua.

Maailman teatteripäivää vietetään sunnuntaina 27. maaliskuuta. Maailma, jossa nyt elämme, tarvitsee kipeästi yhteen kerääntymistä, kokemusten jakamista ja mielikuvittelun voimaa. Oman ja maailman tulevaisuuden pohtiminen voi tuntua haastavalta kenelle tahansa. Siksi kerääntyminen yhdessä tulevaisuusteeman ympärille on tärkeää. 

Juuri mielikuvitus on se työkalu, jonka avulla on mahdollista luoda sellaista maailmaa, jota ei vielä ehkä ole, mutta jota tulevaisuudessa toivomme.

Kirjoittajat työskentelevät Kemin kaupunginteatterin taiteilijaohjaajina Tulevaisuussafari-hankkeessa. Laura Nuuttila on teatteri-ilmaisunohjaaja (AMK) ja esiintyjä. Ida Teeri on teatteri-ilmaisunohjaaja (AMK) ja tanssija. Vuosina 2021–2022 toteutettava Tulevaisuussafari on Lasten ja nuorten säätiön koordinoima hanke, jonka paikallisesta toiminnasta Kemissä vastaa Kemin kaupunginteatteri. Kemin lisäksi toimintaa järjestetään Kajaanissa ja Oulussa. Hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto ja Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus.


Lue lisää

Rekry: Ohjelmapäällikkö, Spring-ideakilpailu
Etsimme Lasten ja nuorten säätiöön innostavaa ja kokenutta ohjelmapäällikköä vastaamaan Springin kasvusta ja vaikuttavuudesta. Haku tehtävään päättyy torstaina 16.1.2025.
Vieraskynä: Työelämällä on ongelma, jonka voi onneksi ratkaista 
Kun työelämällä on ongelma, on yhteisellä tulevaisuudellakin ongelma. Ratkaisu tähän löytyy suomalaisesta keksinnöstä, TETistä, kirjoittaa Kirsi Piha vieraskynässään.
TET-paikkaa haetaan nyt verkkopalvelun kautta
Kaikille avoin verkkopalvelu sisältää TET-paikkojen hakutoiminnon ja runsaasti materiaalia työelämätaitojen harjoittelemiseen. Vantaalaisessa Lehtikuusen koulussa TET.fi-palvelusta ovat hyötyneet niin opo kuin oppilaat.