Jos luet tätä, olet todennäköisesti huolestunut siitä, että lapset ja nuoret lukevat liian vähän. Olen työssäni Demin päätoimittajana törmännyt siihen, että aikuiset ovat todella usein todella huolestuneita nuorista. Olen itse tullut vuosien varrella allergiseksi huolipuheelle – tai vähintäänkin olen eri mieltä siitä, mistä nuorten asioista on syytä olla huolissaan.
Lukemisen vähentyminen huolestuttaa minuakin. Mutta jos perustelemme lukemisen tärkeyttä nuorille huolipuheella, emme tule näkemään yleisöryntäystä kirjastoihin.
Älä sano: Lukeminen sivistää. Sano: Lukeminen sai minut nauramaan pissat housussa.
Isoin haasteemme on tämä: vain joka neljäs nuori pitää lukemista siistinä. Toisin sanoen lukemisella on vähän tylsä imago. Mielikuvissa se yhdistyy kouluun ja oppimiseen – ja miksi ihmeessä nuori haluaisi vapaa-ajalle lisää sivistäviä tai hyödyllisiä velvollisuuksia?
Olen käynyt kotisohvalla monta kiinnostavaa keskustelua, jotka alkavat, kun minä hehkutan lukemaani kirjaa ja lopulta päädymme usein puhumaan romaanien ja pelien yhtäläisyyksistä pelaavan puolisoni kanssa. Lukemisesta ja pelaamisesta voi saada irti ihan samoja asioita – mutta silti vain toisen harrastuksen pariin joudutaan houkuttelemaan nuoria.
Pahimmillaan kirjoista utelu voi tuntua painostavalta ja herättää vastareaktion: en ole lukenut, enkä lue.
Maailmaan sopisi enemmän puhetta siitä, miten hauskaa lukeminen on. Miten aamulla väsyttää, kun ei vain malttanut laittaa jännittävää kirjaa sivuun. Miten bussissa nolotti, kun sai naurukohtauksen äänikirjaa kuunnellessa. Miten arkinen googlaus sai päätymään Wikipedia-limboon ja lopulta lukemaan tuntikaupalla asioista, joista ei tiennyt olevansa kiinnostunut.
Älä kysy: Oletko lukenut yhtään kirjaa? Kysy: Oletko lukenut jotain kiinnostavaa?
Kun puhutaan ihmisistä, jotka eivät lue, niin romaani on kuin sohvaperunan puolimaraton. Kynnys aloittaa on korkealla ja mahdollisuus kirjan kesken jäämiseen suuri, kun huomiosta kilpailevat niin kavereiden snäpit, pelit kuin tiktokkaajatkin.
Pahimmillaan kirjoista utelu voi tuntua painostavalta ja herättää vastareaktion: en ole lukenut, enkä lue.
Kun avaa keskustelun lukemisesta laveammin, pääsee todennäköisemmin juttelemaan lukukokemuksista, joita löytyy lähes kaikilta. Puhelin on täynnä kiinnostavaa luettavaa: sarjakuvia, Wikipedia-artikkeleita, uutisia, Instagram-postauksia, pelien chatteja…
Älä sano: Lukeminen kehittää empatiaa. Sano: Lukeminen saa tuntemaan, ettet ole yksin.
Lukuharrastukseen kannustaa liuta tutkimuksia: Lukeminen ennustaa elämässä pärjäämistä ja kehittää empatiaa. Kirjastokortti pidentää elinikää.
Jos itse kuuluu tähän lukijoiden erinomaiseen porukkaan, niin näitä knoppitietoja tekee mieli huudella kylillä ja somessa. Mutta oletko kuullut kenenkään koskaan valittavan, että ”onpas empatiakykyni rapistunut, pitäisi varmaan lukea enemmän”?
Empatiasta on kuitenkin kyse vahvoissa lukuelämyksissä. Vuodet Demin toimituksessa ovat opettaneet, että eniten palautetta satelee jutuista, jotka auttavat lukijoita ymmärtämään paremmin itseään tai muita. Lukuhimo syttyy, kun pääsee lukemaan jotakin, joista tulee tunne, ettei ole yksin.
