Vieraskynä: ”Tärkeintä on, että saimme oppilaan unelmoimaan jostakin”

25.01.2022

Koulutamme vuosittain coacheja, joiden tehtävänä on tukea toimintaamme osallistuvia nuoria. Turun yliopistossa erityispedagogiikkaa opiskeleva Päivi Mäki-Marttunen kertoo kokemuksensa coach-koulutuksesta ja mitä siitä oppi.

Osana coach-koulutustamme me coachit toteutamme valmennuksia VALMA-opiskelijoille. Niiden tavoitteena on vahvistaa nuorten työelämätaitoja ja muita elämässä tarvittavia taitoja. Suunnittelemamme valmennuspäivän teemana oli toimintakyky ja unelmoiminen.

Tiimissämme oli kolme coachia. Päivälle olimme suunnitelleet nuorille neljä tehtävää. Saimme hyvän kokemuksen siitä, että toimivassa suunnitelmassa kannattaa aina olla myös b- ja c-vaihtoehdot yllätysten varalle. Päivän koulutus nimittäin siirtyi toisen oppilaitoksen tiloihin, mikä lyhensi päivän kestoa ja yksi coacheista joutui olemaan päivän poissa. Lisäksi VALMA-ryhmämme oli suurempi kuin mihin olimme varautuneet. Nuoret olivat myös melko levottomia. Mahdolliset muuttujat ja erilaiset haasteet huomioonottava suunnitelmamme pelasti tilanteen.

Oli hienoa, että kaikki mukana olleet nuoret osallistuivat hyvin tehtävien tekemiseen ja toivat esiin omia ajatuksiaan ja näkökulmiaan! Päivä onnistui kokonaisuutena hyvin.

Erityisen hyvin onnistui tehtävä, jossa oppilaat kirjoittivat ahkerasti lapuille lapsuuden, nuoruuden, aikuisuuden ja ikäihmisyyden teemoihin sopivia nukkumiseen, syömiseen, ihmissuhteisiin, työhön ja terveyteen liittyviä näkemyksiään. Coachit tukivat tehtävän onnistumista lukemalla ääneen kaikkien lappujen sisällöt. Oppilaat saivat lisäksi liikkua vapaasti toiminnallisen tehtävän aikana, mikä helpotti tehtävän loppuunsaattamista.

Nuoret kirjoittivat myös itselleen kirjeen, jossa unelmoivat ja haaveilivat omasta tulevaisuudestaan. Meille coacheille tärkeintä oli se, että saimme toivottavasti jonkun oppilaan unelmoimaan jostakin tässä elämässä.

Tämä ajatus on mielestäni tärkeä ja ehkä merkityksellisin asia koko coach-toiminnan onnistumisen näkökulmasta. Unelmat synnyttävät haaveita ja ehkä näiden haaveiden avulla nuoret voivat pyrkiä rakentamaan omaa unelmien elämäänsä.

Coach-koulutukset ovat osa Taidot elämään -toimintaa. Vuonna 2021 koulutimme yhteensä 52 coachia Humanistisesta ammattikorkeakoulusta, Tampereen ammattikorkeakoulusta, Turun yliopistosta ja Tampereen yliopistosta. Coach-koulutukset ovat osa korkeakouluopiskelijoiden opintoja.


Lue lisää

“Parasta Springissä oli kaikki” – Spring 2025 -päätösjuhlaa vietettiin EMMAssa
Spring 2025 huipentui päätösjuhlaan Espoon modernin taiteen museo EMMAssa kesäkuun lopussa.
Nuorten kokemukset tulivat kuulluksi taiteen avulla
Visionäärit ovat nuoria, jotka vaikuttavat yhdessä valitsemiinsa yhteiskunnallisiin asioihin taiteen keinoin.
Glow ja Kesärauha tekevät yhteistyötä
Glow-ohjelmassa syntyneet nuorten taideteokset ovat esillä Kesärauha-tapahtumassa.