Sampo lahjoitti Lasten ja nuorten säätiölle 50 000 euroa – kiitos kaikille tämän vuoden tukijoillemme!

05.12.2019

Sampo on lahjoittanut Lasten ja nuorten säätiölle 50 000 euroa säätiön joulukeräykseen. Tällä ja muilla lahjoituksilla tuetaan säätiön toimintaa nuorten hyväksi.

“On ilahduttavaa, että tänä vuonna niin moni yritys päätti tukea juuri meitä. Työmme ei olisi mahdollista nykyisessä laajuudessaan ilman lahjoituksia. Yritysten tuen avulla pystymme vaikuttamaan myönteisesti monen nuoren tulevaisuuteen”, sanoo Lasten ja nuorten säätiön toiminnanjohtaja Olli Alanen.

Lasten ja nuorten säätiö työskentelee sen eteen, että jokainen nuori tuntisi elämänsä merkitykselliseksi. Tavoitamme vuosittain yli 20 000 nuorta. Tämän vuoden aikana olemme esimerkiksi tarjonneet nuorille positiivisia kokemuksia työelämästä, vahvistaneet työpajoissa nuorten uskoa itseensä ja tulevaisuuteensa soveltavan taiteen menetelmillä ja pysäyttäneet koko Suomen lukemaan Read Hourin ajaksi. 

Kiitos, kun uskotte kanssamme, että sijoitus nuoreen on sijoitus tulevaisuuteen: 

A-lehdet, Aller Media, Alma Media, Bauer Media, Biogen Finland, BookBeat, Danske Bank, Day Off, Deloitte, Dentsu Aegis Network, Endemol Shine, Froneri Finland, Förlaget, Into-Digital, Isobar, Keskisuomalainen, Lassila & Tikanoja, Lindström, LSTV design, McDonald’s, Mediateko, Meltwater, Monster, Moomin Characters, Musti ja Mirri, Nokia, Otavamedia, PMC Hydraulics, Sampo, Sanoma Media Finland, SEK, Storytel, Tieto, UPM-Kymmene, Valmet, VMP, WSOY, Yle.


Lue lisää

Nämä tiimit kilpailevat SPRING 2025 -voitosta 
Kaikki alle 20-vuotiaat nuoret pääsevät äänestämään kuudesta Spring-ideakilpailun finalistista suosikkiaan 23.4.–5.5.2025.
Glow ja Kansallisteatteri tuovat teatterin luokkahuoneisiin
Luokkahuoneisiin tuotavat näytelmät valitaan aina niin, että niiden teemat sopivat nuorelle yleisölle mahdollisimman hyvin.
Spring-finaalilähetys ja yleisöäänestys nuorille
Spring-ideakilpailun yleisöäänestys on avoin kaikille alle 20-vuotiaille nuorille. Äänestysaika on 23.4.–5.5.2025.